Sunshine Love
Salaisia ja unohtuneitakin kuvia - kera pienten ajatusten ja muistojen.
02.02. jälkeen Blogilistalle on ilmoitettu 440 uutta blogia. Tästä löydät tulokkaat uutuusjärjestyksessä.
Salaisia ja unohtuneitakin kuvia - kera pienten ajatusten ja muistojen.
Tietotyöläisen ajatuksia palveluista, tuotteista ja ilmiöistä. Vahvaa tietoa ja mututuntumaa. Voi lukea paloissa.
Musiikinopiskelijan ruokablogi, hyväksi havaittuja ohjeita laidasta laitaan!
nuoren naisen kirjoittama "purkautumisblogi", johon puretaan päivän pettymykset, ilot, surut ja naurut, päivän vaatteet ja muut tapahtumat !
Englantiin sydämensä jättänyt taiteellinen tyttö kertoilee elämän pienistä iloista ja suruista lähinnä valokuvien kautta.
Se on rehellistä tekstiä nyt. Näinä päivinä joka toisella ihmisellä on blogi. Jokaisella on jokin keino kertoa maailmalle ”kuka minä olen”. Minä olen sellainen ihminen, joka helpommin menee piiloon kuin kertoo sen, vaikka sydämessäni taistelen lakkaamatta rohkeuden puolesta. Tämä ei ole valitusvirsi. Tämä on laulu vapaudelle.
lukiolaistyttö kuvaa ja kirjoittaa tavoitteenaan huomata pienet ilot ja opiskella turhia stressaamatta. Tervetuloa seuraamaan matkaa kohti suurta tavoitetta!
1960- ja 70-luvun reggaeta äänin, sanoin ja kuvin.
Blogi kertoo tytöstä joka kiinnostui Animesta,Mangasta ja Cosplaysta. Blogissa kerrotaan päivän jutuista ja muista höpötyksistä you know ;D
24-vuotias neitokainen bloggailee elämästään, johon kuuluu parisuhde aidon maajussin kanssa, unelmointi omasta kodista ja perheestä, kirpputorikierrokset, vähähiilihydraattinen ruokavalio rennolla otteella, hyvänolonliikunta, suunnitelmat omasta kasvimaasta...
19-vuotiaan elokuva-alan opiskelijan lifestyleblogi. Kirjoitan kaikesta mitä mieleen tulee, kuvia unohtamatta.
Ajatuksia kansainvälisestä arkkitehtuurista, sisustamisesta ja sisustuselementeistä ammattilaisen näkökulmasta.
Hyvän mielen blogi. Pieni ihminen joka jaksaa rakastaa maailmaa, on ulkona mikä sää tahansa. Uskon totuuteen, elämään ja rakkauteen. Blogissani ihmettelen ylipäätään kaikkea, mikä liittyy ihmisiin ja elämään.
Iloinen keho: Erilainen hyvinvointiblogi! Haluan jakaa – en laihtumistavoitteita, en kaloripäiväkirjoja enkä senttien mittauksia. Vaan matkan jossa tullaan kehon ystäväksi, paremmaksi joka päivä. Jos opettelisi vihdoin kohtelemaan itseään ja kehoaan niin kuin niitä joita haluaa rakastaa. Olisin iloinen jos saisin kavereita tälle matkalle!
Life
14-vuotiaan tytön lifestyle blogi!!:D
Kiireinen perheenäiti yrittää harrastaa ja kirjoittaa
8-bittisyyden suurlähettiläs, kylmän videopelisodan kruunaamaton uus-narsisti kirjoittaa sitä itseään. Hörhömielinen humanisti-scifisti, loikkari yli genrerajojen, ylistää oikeaoppisten pyhäinjäännöksiä yli-mielissään. TÄ?
Asiaa ja ajatuksia remonttipalveluista ja remontin teettämisestä. Kirjoittaja on Kotifixi -remonttiketjun toimitusjohtaja ja perustaja, joka ei itse osaa, eikä halua remontoida. Remonttirajoitteinen ekonomi, joka mieluummin perusti remonttiketjun kuin opetteli remontoimaan itse.
Naistutkimuksen maisteri muuttaa maahan, jossa naiset saivat äänioikeuden kolme vuotta ennen hänen syntymäänsä. Kuinka käy leidin lehmämaassa?
Maakari sisustaa - tuunaa - nikkaroi - kunnostaa - askartelee - ideoi
vanha mummula, mummula, vanha talo, lastenlapset, sääksmäki, huittula,
Nuoren avoparin elämää avomiehen ADHD:n (ADD) kanssa avovaimon näkökulmasta.
Radiotyöläisen arkea toimituksessa, taajuuksilla ja vapaa-ajalla.
Tällä hetkellä 15-vuotias tyttö kertoo elämästään ja itseään kiinnostavista asioista, kuten muodista.
spam
Kroonisesti sairaan keski-ikäisen naisen elämän ilot ja surut.
Nainen, joka naidaan lokakuussa 2012. Kuinka pessimististä luodaan häähaihattelija? Blogissa kaivan itsestäni esiin intoilijan ja nautin pienistä hetkistä häiden suunnittelun parissa.
Sofia's World blogissani kerron muodista, kokkailusta, sisustuksesta ja kauneudenhoidosta. Jaan omia reseptejä ja tyylivinkkejä sekä kerron mitä uutta ja ihanaa olen löytänyt näillä saroilla. Minut voi myös bongata esiintymästä Liv-kanavalla keväällä 2012 alkavassa Supermarjo ja tytöt- ohjelmassa. Blogissani kerron myös fiiliksiäni sekä inside-tietoa ohjelmasta :)
Ohikulkija - suomitamma ohikulkija
Kertoo suurperheen elämästä ja elämän ruuhkavuosista.
Kauneus, terveys, shoppailu, laukut, laihdutus, korut, treeni, aah! Äiti-ihminenkin välittää ulkonäöstään. Joskus jopa liikaa ;)
Masentunut ? Ehkä. Kauneus on katsojan silmissä ja onnellisuus ihmisessä.
Blogin pinnallisuuksia päivittää 24-vuotias tosikko rouvashenkilö ja kesällä 2011 syntyneen tytön äiti, joka suhtautuu elämään hyvin optimistisesti, valmistelee graduaan ja lukee ahkerasti kiiltäviä lehtiä.
Kahden parsonin vauhdikas (ja välillä hyvinkin leppoisa) koiranelämä uteliaan omistajan rinnalla.
Helsinkiläinen nuori nainen päivittää kokkailemisesta, sisustamisesta ja jokapäiväisestä elämästä.
Reilun parikymppisen naisen tekemiä käsitöitä ja muita väkerryksiä.
Viipurista Suomeen adoptoidun Merri-koiran elämää.