Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 4583 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
Treenipäiväkirja maratoneista ja niihin valmistautumisesta. Seuraavaksi juostaan Tukholma 2009.
Blogin pitäminen alkoi kesän 6 viikon tehokuurista, jolloin tavoitteena oli saada 10 kiloa pois. 5 kiloa lähti. Syksyn olin poissa maisemista ja nyt tammikuusta alkaa tehokuuri uudestaan. 2 kuukaudessa pitäisi saada 10 kiloa pois, jonka jälkeen keskitytään lihasten kasvattamiseen ja rasvakerroksen vähentämiseen rankalla liikuntakuurilla. 10.6 pitäisi sitten vartalon olla tikissä kunnossa kesämekkoja ja minishortseja varten!
Kotiäiti, joka yritää saada elämäänsä paremmat eväät eli hoikemman vartalon ja paremman kunnon kaksosten hoitamisen ohessa. Isona päämääränä olla sutjakampi lokakuussa 2010, jolloin toimii vastuullisessa kaason tehtävässä.
Kahden pariskunnan "one hundred push ups" haaste. Blogissa seurataan harjoitusohjelman etenemistä ja fiiliksiä. Kannustaako projekti muuhunkin liikkumiseen? Muuttuuko elämäntavat?
Painonpudotusta ja kunnonkohotusta Hangosta Petsamoon. Ryhmä terveellistä elämäntapaa etsiviä blogaajia kerää liikuntasuorituksiaan tavoitteena Suomen mittainen matka.
Kolmen alle kouluikäisen lapsen äidin haave laihtua jälleen normaalipainoiseksi synnytyksen jälkeen.
Vakiovihjeet ja jälkipelit netissä.
Pienen ihmisen matka suuriin saavutuksiin. Paskat.
18-vuotias pikkukaupungin kasvatti kirjoittelee blogia laihdutusoperaatiostaan. Tavoitteena päästä ihannepainoon kevään matkaan mennessä.
Alunperin oli tarkoitus laihduttaa vuoden 2011 loppuun mennessä, 178 päivässä, 13 kiloa. Lihoin 5 kiloa ja päätin vain laihduttaa. 12 kiloa lähtenyt, 7 jäljellä!