SusuPetal
Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.
Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 1847 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
Lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.
Kotikissat Hertta,Jösse ja Valtsu ottavat kantaa yhteiskuntaan, politiikkaan ja talouselämään ja kertovat huolistaan henkilökunnan kanssa. He puolustavat kissojen oikeuksia ja kertovat mitä on olla kissa nykypäivän Suomessa. Hauskaa huumoria ja terävää kritiikkiä ihmisistä kissojen näkökulmasta katsottuna.
Sarjakuvien ja piirrosten avulla tehtyjä pätkiä nuoren naisen elämästä.
Helsingissä asuvan 25-vuotiaan Susannan lifestyle-blogi.
Valokuvaajatar Mustapään blogi. Unohtumattomia kuvia. Bloggauksia maailman turuilta.
Pitsia, tyllia, kristallikruunuja. Rimpsuja, repaleita, rupsahtaneita pintoja. Ihania omaperaisia sisustuksia. Rohkeaa ja provosoivaa muotia. Taidetta jota ripustaisi omallekin seinalle. Blogi on leikekirjani, keraan sinne kaikkea mika hivelee silmiani tai muuten inspiroi.
Kirjoittelen kun on aikaa ja sanottavaa. Aiheita (kiinnostuksenkohteitani): Polaroid, kaitafilmikuvaus, kaikenlainen kuvaus, tanssi, kulttuuri, kirjat, kirpparit, vanhat aarteet, levynkannet, ullakot, hylätyt talot, ompeleminen, pehmolelujen tekeminen, piirtely, matkat, taide, kirjoittelu, haahuilu ympäriinsä, ajatusryöpsähtelyt ja vaikka mikä muu.
Blogi opiskelusta taidekoulussa. Kurssi töitä ja muita taiteellisia töitä. Pääosin öljyvärimaalauksia.
Helsinkiläinen kuva- ja tekstiilitaiteilija, Rantakoski Designs-yrityksen omistaja kirjoitaa työstään, väreistä, sisustuksesta, taiteesta, kokkaamisesta ja ruoasta, musiikista, kirjoista.
Hiiiop ! Olen nuori tyttö Satakunnasta ja aloitin bloggailun tässä vähän aikaa sitten. Kirjoitan melkeinpä kaikesta, mutta lempiaiheitani ovat esim. muoti, kauneus, ystävät ja kaikki kiva. Hoho. :--)
Voimme olla mitä tahansa mieltä, tuntea kylmää tai kuumaa, mutta todellisuus koostuu atomeista ja tyhjyydestä. (Demokritos) ..... Mutta voidaanhan me silti keskustella asioista.
Kuvataidekasvatusta opiskelevan nuoren naisen piiroksia, maalauksia, taideprojekteja, käsitöitä ja kirjoituksia.