MyMirabou
Iloa, onnea, opiskelua, matkustelua, kokkausta (tai ainakin sen opettelua), leipomista, kosmetiikkaa, sisustamista, onnistumisia, riemun kiljahduksia, elämyksiä.
Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 10253 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
Iloa, onnea, opiskelua, matkustelua, kokkausta (tai ainakin sen opettelua), leipomista, kosmetiikkaa, sisustamista, onnistumisia, riemun kiljahduksia, elämyksiä.
Kyökkipiian/kanankasvattajan päivittäiset puuhastelut kotona, luonnossa, keittiössä sekä matkustelussa.
Juoksemisesta uudelleen innostunut 23-vuotias naishenkilö, jonka tavoitteena on päästä kiinni terveellisempään elämään. Kirjoittelen lähinnä treeneistäni ja syömisistäni, silloin tällöin myös kaikesta muusta aiheeseen liittyvästä.
Pieni emäntä, pieni keittiö ja suuret eväät. Luopunut viljoista, muttei hyvästä ruuasta tai herkuista!
Parikymppinen mimmi tahtoisi olla vähemmän pehmeä ja parempi kuntoisempi. Tavoitteena laihtua vähän ja muuttua paljon. Välttelee ääripäitä ja keskittyy kohtuuteen. Jos vaikka kesään mennessä olisi niin timmi, että kehtaisi sujauttaa shortsit jalkaan?
Hei, Olen 12-vuotias poika ja olen täysin hurahtanut leipomiseen! Jos sinäkin olet vielä kaltaiseni aloittelija, niin tämä on juuri täydellinen sivusto sinulle, mutta saa ammattilaisetkin käydä! Kaikki reseptit on omasta Repsukirjastani, ja ovat erittäin helppoja ja maukkaita. Nimi Hento Oksa tulee jotenkin Äitini nimestä Virpistä, hmmm... En kyllä tiedä miten, mutta jatketaan kuitenkin leipomista yhdessä, Kiitos kun käväisit!
Vuonna -91 syntyneen tytön laihduttelua, ei niin terveellisesti.
Kohta täysi-ikäinen tyttö on päättänyt vihdoin muutttua sellaiseksi, mikä haluaa olla... laihaksi, tai ainakin normipainoiseksi :) Tulkaa neuvomaan, auttamaan, seurailemaan tms!
Päiväkirjaa suuresta pieneksi.