Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 9485 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
Keittiöapina häärää omassa ja joskus jonkun muun keittiössä, ja laittaa ruokaa vuodenajan, mielialan ja toivomusten mukaan. Apina on harrastelijakokkailija, joka kirjoittaa blogia tehdäkseen monipuolisempaa ruokaa, kokeillakseen uutta, sekä jakaakseen hyvän ruuan ja ruuanlaittamisen evankeliumia muille.
Nuori neito joka rakastaa kaikkea epäterveellistä, mutta on päättänyt heittää hyvästit epäterveellisyydelle ja alkaa kohottamaan kuntoaan.
Ruokapäiväkirja kahdelta mantereelta. Louisianassa, Yhdysvalloissa, ja Helsingissä asuvat ystävät vaihtavat reseptejä ja laittavat hyvää arkiruokaa.
Kakkuja, niiden kuvia ja ohjeita. Myös jonkin verran ruokaa ja käsitöitä...
Olen hieman alle 30-vuotias nainen, joka yrittää löytää uuden, terveellisemmän suunnan elämälleen. Niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Ja samalla karistaa kilojaan ja säilyttää positiivisen otteensa elämään.