PK-sektori
Elämänmenon ruotimista hiekkalaatikon reunalta, pissakakka-sektorilta.
Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 3868 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
Elämänmenon ruotimista hiekkalaatikon reunalta, pissakakka-sektorilta.
Kirjoitan tänne eduskuntavaalikampanjani tunnelmista ja maailman vääryyksistä. Ajattelin olla myös sopivasti mediakriittinen (toki myös omia tuotoksiani kohtaan ). Olen kokenut poliitikkojen blogit ongelmallisiksi.Ne jäävät usein pelkiksi netissä julkaistuiksi mielipidekirjoituksiksi - varsinkin jos niitä ei voi edes kommentoida. Tätä blogia saa kommentoida. Koska varsinaiset kampanjateemani löytyvät toisaalta nettisivuiltani, voin jättää blogissani sen puolen vähemmälle.
Leo Stranius, HM, toimii Luonto-Liiton pääsihteerinä ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin puheenjohtajana sekä tutkii yhteiskunnallisia liikkeitä Tampereen yliopistossa. Stranius on tyytyväinen askeetikko.
Ajankohtaisia ja ei niin ajankohtaisia havaintoja politiikasta, ihmisistä, yhteiskunnasta ja mediasta. Kirjoittajana toimii kokoomuslainen yhteiskuntatieteilijä, joka vaikuttaa yliopistoyhteisössä, työmarkkinajärjestöissä ja eri kansalaisjärjestöissä.
Keskustan puheenjohtaja Matti Vanhasen nettipäiväkirja
Kolinaa PANUhuoneesta: Mies sanojen takana Näin kuvaa itseään tämän blogin pitäjä Panu Höglund: Olen raittiusmies ja akateeminen renttu Turusta, ja toiminut kääntäjänä, kielitieteilijänä ja iirinkielisyysmiehenä. Poliittiselta vakaumukseltani olen vasemmistolainen konservatiivi.
Turkulaisen kansanedustajan, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan punavihreä blogi. Lue ja kommentoi ajatuksiani ajankohtaisista asioista.