1 + 1 = 3
25v vauvahaaveilee ja odottelee ensimmäistä plussaansa
Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 5800 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
25v vauvahaaveilee ja odottelee ensimmäistä plussaansa
Kotiäiti, joka yritää saada elämäänsä paremmat eväät eli hoikemman vartalon ja paremman kunnon kaksosten hoitamisen ohessa. Isona päämääränä olla sutjakampi lokakuussa 2010, jolloin toimii vastuullisessa kaason tehtävässä.
Käsitöitä on saatava tehdä, muuten hymy hyytyy.
Sata asiaa, jotka haluan elämässä kokea. Minkälaiselta sinun listasi näyttää? Blogissa mietin ja pohdin tahtomisiani, kerron kuinka listan valloitus etenee, ehkä muokkaan tavoitteitani, koen, näen ja opin.
Empaattinen suomenope Marimba avautuu.
19-vuotiaan nuoren naisen elämää, jonka päätarkoituksena on tällä hetkellä kasvaa hyväksi äidiksi tammikuussa 2012 syntyvälle pikkumiehelle.
Nuoren 19-vuotiaan äidin raskaus ajan kirjoittelua ja raskauden jälkeistä perhe-elämän kirjoituista.
Blogini kertoo 19-vuotiaan aviovaimon esikoisen odotuksesta. Lapsen LA on 24.5, joten niillä tienoilla blogini vaihtuu vauvablogiksi.
Kirjoitan blogiin tuntemuksiani kahden ihanan lapsen isän roolissa.
Elämää mennen tullen ja palatessa. Eli miten väitöskirjaa tekevä äiti yhdistää perhe-elämän, ystävät, työn ja harrastukset sopivassa määrin ihanaksi sillisalaatiksi.