Allyn Tilitysnurkka
Ärsytyksiä ja ilonaiheita. Puujalkahuumoria ja naurettavaa paatosta. Runotorstaita, pakinaperjantaita, valokuvatorstaita, tarinamaanantaita. Kirjoittamista, lukemista, elokuvaakin joskus. Kommentti- ja ihmisystävällisyyttä.
Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 2675 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
Ärsytyksiä ja ilonaiheita. Puujalkahuumoria ja naurettavaa paatosta. Runotorstaita, pakinaperjantaita, valokuvatorstaita, tarinamaanantaita. Kirjoittamista, lukemista, elokuvaakin joskus. Kommentti- ja ihmisystävällisyyttä.
Parikymppisen tuplatutkintoa (yliopisto ja AMK) pakertavan opiskelijan blogi, joka sai alkunsa graduahdistuksesta ja muokkautui sittemmin sekalaisten kirjoitusten summaksi. Graduinspiraatiota ja valaistumista odotellessa kirjoittaja purnaa AMK-opinnoista, tasapainoilee opintojen, työn ja vapaa-ajan välillä ja neuloo kuin viimeistä päivää.
Taiteella on populaarikulttuuria turmeleva vaikutus. "Olemme ylimielisiä vain koska meillä on siihen hyviä syitä. Kirjoitamme vain koska muut eivät osaa olla hiljaa." -Markku Eskelinen & Jyrki Lehtola silloin, kun vetelät eivät olleet vielä housussa.
lifestyle
Omalaatuisen ja puuhakkaan romantikon oppimista itsestä sekä ympäristöstä.
Parsonrussellinterrierit Amélie, Siiri ja Elmeri seikkailee Etelä-Ranskan maaseudulla, hullutuksista tarinointia tässä blogissa!
Mainonta, elämä ja kaikki.
Timo Pyhälahden blogi: Olen Kallion seudun Vihreiden puheenjohtaja, ja ensi kertaa ehdolla kunnallisvaaleissa 2008 valtuustoon Helsingissä. Tässä blogissa koetan jotenkin ymmärrettävästi hahmottaa ympäröivää todellisuutta niin kuin minä sen omalta kantiltani ymmärrän - ei siis pelkkää poliittista paahtoa...
Kahden naisen elämää Oulussa kuningas alkoholin kanssa. Uuet lukijat pieksetään.
just my random thoughts and opinions on what is shit and what isn't. If you disagree then 'LA LA LA' I can't hear you.
Blogi nuoren tytön elämästä, jossa sattuu ja tapahtuu :)
"Animaatio- ja elokuvakoulutus Turussa" on Turun ammattikorkeakoulun / Taideakatemian opiskelijoiden, henkilökunnan ja alumnien oma blogisivusto.
Sarjakuvablogini kertoo elämästäni ja pyrin tekemään kuvan joka päivältä, jonka elän.
Kirjailijatietoa ja kirjoituksia eri aiheista.
Mää oon Katariina 21v, kotoisin Oulusta mutta asun Turussa vuoden 2011 syksystä vuoden 2012 kevääseen. Blogini on päiväkirjatyylinen sekamelska, jota kirjoittelen lääkiksen pääsykokeisiin lukemisen vastapainoksi. Kuulumisien lisäksi blogistani löytyy juttuja minua kiinnostavista asioista, kuten matkailusta, urheilusta ja pukeutumisesta.
Seikkailuni tieteen ja politiikan maailmassa. Minne menee vasemmisto, minne sosiologia? Olen Tampereen kaupunginvaltuutettu ja tutkija Tampereen yliopistolla.
24 päivää sormien välistä tiirailua, mahanpohjasta kutittelua ja sormella osoittelua. Kuvittelen sen kaiken tänne virkkuukoukulla, saippuaisilla käsillä ja pikseleillä. Taidan todella pitää joulukuusta juuri nyt, tulkaa mukaan tykkäämään. Joka päivä uusi luukku!