AE:n blogi - Jotta muistaisin mitä ajattelin eilen
Jonkin näköinen päiväkirja nuoren tytön näkökulmasta iloineen ja murheineen. Aloitettu marraskuussa 2006. Sis. muutamia kirjoittamia novellejani.
Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 3696 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
Jonkin näköinen päiväkirja nuoren tytön näkökulmasta iloineen ja murheineen. Aloitettu marraskuussa 2006. Sis. muutamia kirjoittamia novellejani.
15-vuotiaan tytön elämää ja haaveita :)
Ahma on lukiolaiselämästä kertova strippimuotoinen sarjakuva. Sen piirtäjä on vuonna 1991 syntynyt lukiolainen, jolla ei ole juuri minkäänlaista edeltävää kokemusta sarjakuvanteosta. Suurin osa kuvatuista tapahtumista pohjautuu todellisuuteen.
Parikymmenkesäinen hupakko räpiköi ruokahelvetin ja alkoholitaivaan välillä.
Tuoreen (12/07) äidin tuumailuja pientä elämänalkua ja elämää ylipäänsä ihmetellessä. Jalat maassa -asenteella mennään eteenpäin, tavoitteena ottaa vauva osaksi elämää, ei muuttaa elämää tyystin vauvan myötä. Höysteinä kestovaippailua, kantoliinailua, matkustelua, pätkätöitä, opiskelua, yhteiskunnallista pohdintaa ja mitä milloinkin sattuu mieleen juolahtamaan.
Opiskeleva yh äiti kertoo elämästään, lapsistaan, ostoksistaan, mietiskelyistään ja syömishäiriöstään, ruotsiksi ja suomeksi
30 rikki, mitä nyt? Sinkkunainen tasapainoilee nuoruuden ja varhaiskeski-iän välimaastossa. Tilitystä epämääräisistä parisuhdeyrityksistä, bilettämisestä ja karusta arjesta.
Blogissa seurataan aikuisopiskelijan työttömyysturvaa koskevan valituksen etenemistä suomalaisessa byrokratiassa.
Nuoren naisen toiveista, kunnianhimoista ja arjesta. Elämääni kuuluu: oman paikan hakemista työelämässä, arkea Kullan ja Typyn kanssa (09/09), ystäviä (tottelevat myös nimeä tytöt) sekä itkua niin ilosta kuin ajoittaisesta ahdistuksestakin.
Yet another diary of a twenty-something Finn living in Ireland
Opiskelijaelämää. Potutusta, projekteja.
Parikymppinen tyttö, kaksi kissaa, hevonen ja poni. Kymmeniä mekkoja, kenkiä, kirjoja, levyjä. Ihanaa elämää.
Nuori nainen avautuu itsensä etsimisestä, oman paikkansa löytämisestä, opiskelusta ja kaikesta muusta maan ja taivaan välillä!