Dream Imagine Believe
18-vuotias hesalainen pimatsu kertoilee tulevasta elämästään ja opiskelustaan Sveitsin kauniissa maisemissa.
Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 3687 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
18-vuotias hesalainen pimatsu kertoilee tulevasta elämästään ja opiskelustaan Sveitsin kauniissa maisemissa.
25-vuotiaan opiskelijatytön elämää mallintöiden, terveellisen elämän, urheilun ja selkärankareuman kanssa tasapainotellen.
Musiikkia, keikkoja, kuvia, elämän ihmeellisyyksiä ja stressipisteitä satunnaisessa muodossa opiskelukriisin keskellä elävän tytön päästä revittynä. Joskus erittäin syvällistä, joskus todella pinnallista vaatemuotityylihöpötystä, useimmiten siltä väliltä.
Suomalaisen Skotlannissa opiskelevan psykologian opiskelijan blogi.
Mangopuutarhassa kerron elämästäni ja ajatuksistani 20-vuotiaan tytön silmin. Toisinaan mietin syvempiäkin, välillä häröilen. Kotikaupunki Lapua vaihtui Ouluun ja yliopistoon elokuussa 2011, joten itsenäinen elämä uudessa kaupungissa on alkanut.
Parikymppinen kundi Tukholmassa.
Mission impossible - not. Nuoren tutkijanalun blogi omasta tutkimuksestaan, joka alkoi gradusta ja vie vielä ties minne! Blogissa käsitellään kaupungin ympäristöteemoja ja esimerkiksi ilmastonmuutosta. Ja laitetaan vettä purkkiin!
Varttuneemman naishenkilön ajatuksia historiasta, koulusta ja muustakin elämänmenosta.
Sairaanhoitajaopiskelijan lifestyle blogi jossa bloggaaja haaveilee löytävänsä sen oman juttunsa joka ei taidakkaan olla hoitotyö, ainakaan pelkästää. Kirjoituksia arjesta, unelmista ja haaveista sekä niiden toteuttamisesta..
21-vuotias leipomisfriikki ja suklaaholisti. Liikuntaan hurahtanut kolmannen vuoden matkailualan opiskelija. Toivoton haaveilija, shoppailija ja musiikin rakastaja. Pencil full of lead - lasi on aina puoliksi täynnä!
Valkoinen kupla blogi kertoo 16 vuotiaan tytön elämästä ja harrastuksista, ideoista jne.
Hessen, Saksa. Kirjoittaja lähestyy pikkuhiljaa kolmeakymmentä. Eloa täyttämässä väitöskirja, ihan paikallinen kihlattu, sisustusmietteet, kotona puuhastelu ja joskus satunnaisesti ruoka sekä kirjat - eli siis kaikki mitä arkeen nyt mahtuu.
Englantia voi opiskella lukemattomilla eri tavoilla. Yksi tapa on hyödyntää ilmaista opiskelumateriaalia netissä ja opetella muutama uusi sana aina samalla, kun käy esim. vilkaisemassa sähköpostinsa koneella. Miksi ei tietokoneella työskentelyn lomassa voisi välillä käydä pelaamassa vaikka jotain lapsille suunnattua englanninkielistä sanastopeliä? Opiskeluhan saa olla hauskaa! Netissä voi itseopiskella niin sanastoa ja tekstinymmärrystä kuin kuuntelua, viestintätaitoa ja kielioppiakin hyvin erityylisten harjoitusten avulla. Toivottavasti saat sivuiltani joitain vinkkejä omaan englannin opiskeluusi, potkua eteenpäin tai vaikka vain pari herkullista välipalaa silloin tällöin purtavaksi, jotteivat taidot ruostu käyttämättöminä. Klikkaa yläpalkista haluamaasi otsikkoa ja valitse sieltä sopivinta opiskeluharjoitusta!