うなぎ丼 ♨ UNAGIDON
UNAGIDON on matkailu- ja elämäntyyliblogi, jonka aiheet vaihtelevat matkakertomuksista Itä-Aasiaa (Japani, Korea) käsitteleviin uutisiin ja ilmiöihin sekä arjen kokemuksiin. Blogia päivitetään Japanista käsin 4.1.-27.5.2012.
Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 3919 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
UNAGIDON on matkailu- ja elämäntyyliblogi, jonka aiheet vaihtelevat matkakertomuksista Itä-Aasiaa (Japani, Korea) käsitteleviin uutisiin ja ilmiöihin sekä arjen kokemuksiin. Blogia päivitetään Japanista käsin 4.1.-27.5.2012.
Blogi kertoo kaikkea pälliä ja ehkä jotakin järkevää vähän kaikesta mistä ihmisen voisi ikinä kuvitella kirjoittavan. Elämästä, toilailusta, koulusta, vapaa-ajasta, hömlöyksistä, järkeilystä.. Ties mistä. Kuvien kera tietysti, useimmiten itse otettujen kuvien pohjalta.
2kymppisen naisen arkielämää, jonka suurena haaveena ovat omakotitalo ja perheenperustaminen, mutta samalla on keskityttävä opintoihin. Mukana menossa ovat avomies sekä Nalle-koira. Blogi on kuin päiväkirja, eli monipuolinen sekasotku kaikkea mahdollista.
Kahden salolaistytön lifestyleblogi. Tykkäämme vaatteista,valokuvaamisesta ja urheilusta ja näitä asioita käsittelemme blogissamme runsaiden kuvien kera :)
Tosielämän tontut kertoo juuri siitä, mitä nimi jo ilmaisee. Kuinka ihmiset ja eläimet tonttuilevat keskenään, kun neliöitä on noin 66 ja jalkoja 12.
Nuoren opiskelijatytön ajatuksia elämästä, matkustelusta, opiskelusta, liikkumisesta ja kaikesta muusta mitä elämääni tällä hetkellä sisältyy. Rakastan urheilemista, vaatteita, kenkiä, kaikkea kaunista, kimaltavaa ja silmälle sievää.
16-vuotias nuori nainen kirjoittaa elämästään ja itseään kiinnostavista asioista.
Free Guitar Lessons
Elämää ja sen ilmiöitä yleensä uskontojen näkökulmasta tarkasteleva teologian opiskelijan blogi. Kirjoituksia ja elämää syvempää keskustelua.
Kaksi tyttöä keskisuomesta kirjottelee elämästään ja ajatuksistaan joita joskus jopa päähän pälkähtää. Mukaan mahtuu musiikkia, ystäviä, valokuvausta, ruokaa, naurua ja paljon muuta!
Valkoinen kupla blogi kertoo 16 vuotiaan tytön elämästä ja harrastuksista, ideoista jne.
Tätä blogia kirjoittelee 23-vuotias äitiyslomalla oleva nuori nainen, jolla on kunnia toimia äitinä loppuvuodesta -11 syntyneelle pikkutonttuselle, sekä avovaimona maailman ihanimmalle miehelle J:lle. Nurkissamme pyörii myös nuori kissatyttönen Tiuku. Asumme kaikki yhdessä Helsingissä. Pikkutontun elämää kertoo pienen esikoispoikamme Eemin kasvusta ja kehityksestä, sekä perheemme kuulumisista. Mukana pohdintaa äitiydestä ja vauva-arjesta, sekä aistittavissa jonkinlaista vauvanvaatehysteriaa.
Katwalk täynnä tyyliä, elämää ja muotia ja kaikkea muuta sopivasti. In English and more pics.
Tarinoita 22-vuotiaan tamperelaisen opiskelijan matkan varrelta: vaihto-opiskeluun valmistautumisesta ja kaikesta siihen edes etäisesti liittyvästä sekä myöhemmin syksyllä varsinaisesta vaihto-opiskelusta Isossa-Britanniassa.