Majo, bitte
Erasmus-elämää ja sen herättämiä tuntoja Münchenissä
Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 3696 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
Erasmus-elämää ja sen herättämiä tuntoja Münchenissä
Opiskelen Tietojohtamista kauppatieteellisessä tiedekunnassa TIMO –maisteriohjelmassa. 27 vuoden työkokemus liike-elämästä. Pohjakoulutus yo-merkonomi ja yMBA. Tiedonhaluinen. Utelias kaikelle uudelle. Uudenlaiseen ajatteluun taipuvainen. Elinikäistä oppimista kannattava. Harrastuksena opiskelu ja ratsastus. Keski-ikäinen :) aikuisopiskelija.
Vaihto-oppilaan tuntemuksia Itämeren paremmalta rannalta.
Tavallista arkikaaosta ja kaikenlaista näpräämistä ja intoilua milloin mistäkin.
Elämää, arkipäivää, pohdintaa ja hauskoja sattumuksia. Mansikoita ja suklaakastiketta samppanjan kera. Joskus vähän tympeämpää.
Blogini on psykologini; jos haluat retkelle pääni sisään, olet saapunut oikeaan paikkaan! Tekstini aihepiirit pyörivät elämänkatsomuksen, politiikan, filosofian ja sekavan ajatusvirtani ympärillä.
Opiskelijatyttö elämän edessä, pohdintaa asioista maan ja taivaan väliltä, biletyksestä runollisuuteen. Kirjoittelen myös proosaa ym. joille toivon kommentointia :) Tervetuloa seuraamaan!
Vaihto-opiskelijan fiiliksiä, kuvia ja kuulumisia Lausannesta ja siitä ympäristöstä - talvella skimbausta ja keväämmällä fillarointia.
Elämää Oulussa, Vilnassa ja miksei siitä väliltäkin.
Matkassa oltiin Suomalais-ranskalais-tšekkiläisellä delegaatiolla ja matkaan lähdettiin ajoissa, heti aamukasilta. Päivä vietettiin palloillen kaupungilla ihmetellen, kuinka erilainen dami oikeastaan Eindhoveniin verrattuna onkaan. Talot ovat pääasiassa pieniä ja hauskasti mikä mihinkin päin kallellaan. Eindhoven on enemmän teollisuuskaupunkina ja vahvasti muutama vuosikymmen sitten pommitettuna huomattavasti väljempi ja modernimpi.
30-vuotta täyttänyt nainen käy läpi elämänsä täydellisen tylsiä vaiheita jälleen kerran. Jumissa koko homma.
Dorianna on impulsiivisuuteen ja ajoittaiseen itsekurittomuuteen taipuvainen parikymppinen naisopiskelija, joka verhoaa sietämättömän kevyen elämänsä suorittamiseen, ravaa ajatuksiaan karkuun pääkaupungin rantaviivaa pitkin ja opettelee seurustelemaan villin sinkkutoilailun jälkeen. Edelleen yleistä säätämistä ja valittamista kaikella rakkaudella.
Olen 20-vuotias sairaanhoitajaopiskelija ja asustelen pirkanmaalla avomieheni kanssa.Syksyllä perheemme kasvaa maine coon vauvalla. Harrastuksiini kuuluu kodin sisustus. Arvostan laatua varsinkin sisustus esineissä, kotiamme täyttääkin muun muassa mariskoolit, kivituikut ja double bubble lamppu.