.storm in a tea cup.
Parikymppisen opiskelijatytön seikkailuja pitkin maita ja mantuja.
Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 5052 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
Parikymppisen opiskelijatytön seikkailuja pitkin maita ja mantuja.
21-vuotiaan opiskelijaneitokaisen elämää ja mietteitä liittyen mm. kauneudenhoitoon, muotiin, liikuntaan, opiskeluun... ja oikeastaan vähän kaikkeen :)
Pohdiskelen elämää maapallolla ja sen ulkopuolella. Maalaan öljyväritauluja mielikuvistani ja esittelen maalauksiani ja kertoilen niiden synnystä. Blogillani kertoilen myös mahdollisista musiikkielämyksistä ja asioista, jotka ovat sillä hetkellä minulle tärkeitä.
Ranskaan jumiutunut vielänuori naisihminen bloggaa elämästään, ihmettelee patonginpurijoita, juo olutta ja punaviiniä, integroituu... tai sitten ei.
Tundra jää taakse kun savanni kutsuu. Kirikou Tomminpoika, 1 vee, matkalla Ghanassa vanhempiensa kanssa.
Matkan jännitystä ja odottelua
ihminen (ehkä) selittämässä kaikkea ihanaa lempikaupungistaan. ♥
Hetkiä kolmikymppisen, normielämää enemmästä haaveilevan open elämästä. Keväällä 2007 ope siirtyi Afrikkaan unelmoimaan.
{EL}iving {CE}oncept stockholm is an interior design blog with many inspirational images. we love wallpapers, cushions, colors, glamour and DIY projects!
Blogi kansainvälisen liiketalous opiskelijan elämästä ja edessä häämöttävästä vaihtovuodesta Japanissa.
Nainen, jolta yksikään portsari ei kysy enää papereita. Nainen, joka herkistyy katsellessaan 1990-luvun musavideoita. Nainen, joka valmistui kesäkuussa maisteriksi eikä tiedä, miten orientoitua työelämään.
Petri Wessman's weblog
Olemme kaksi 15 vuotiasta iloista ja hullua tyttöä,jotka pitävät kesästä, muodista, ruuasta, kavereista ja kaikesta muusta ihanasta! :-):-)
'Maherida' blogini kertoo kuvin ja sanoin loma-asunnoistamme, luonnosta, rannoista ym. mukavasta Kreetalla ja Haniassa.
Langenneen hakkerin myöhemmät vaiheet. Valokuvia. Musiikkia. Säätöä. Elokuvia. Pelejä. Haircuttia.
Haaveena vanha, rapistunut linna ulkomailla, ostettu punainen tönö Teiskosta. Tästä on hyvä alkaa. Arkea ja näpertelyä.
Kahden 17 vuotiaan tytön blogi, joista toinen (Emma) edustaa GYARUA ("haaady-gal") ja toinen (Milla) DECORAA("decora-gal"). Postataan yhdessä ja erikseen "gyaru-elämäntavasta" täällä pohjoisella pallonpuoliskolla.