Virtuaalisilmukat
Talo maalla, mies ja kaksi vilkasta terrieriä. Jossain välissä yritän löytää aikaa myös käsitöille.
Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 6076 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
Talo maalla, mies ja kaksi vilkasta terrieriä. Jossain välissä yritän löytää aikaa myös käsitöille.
Neulon. Juttelen neulomisesta, asioista ympärillä ja joskus - aika usein - muustakin.
Käsityöalan yrittäjä. Koulutus ompelupuolelle mutta kaikenlaista muutakin duunailen. Neulon, huovutan, jopa virkkaan yms.
käsityöt, askartelu, lapset, hevoset, nukkekoti, neulonta,
Lehmä paitsi neuloo, myös virkkaa, kehrää, värjää kasviväreillä ja harrastaa muita lankatöitä ja islanninlammaskoiria.
Äitee ja kaksi muksua, isäntä ja koira. Erityisen Esikoisen kanssa tuikitavallista arkea, Tosikon kanssa vauvamenoa. Räiskyviä tunteita, täpäkkää tekstiä ja iloa joka elätellöö.
Elämästä lankojen, kankaiden, maalien ja kirjojen keskellä.
Place for Dreams on paikka jossa unelmoidaan ihanista asioista ja kaikesta kauniista maailmassa. Aiheet vaihtelevat muodin, sisustuksen ja arkisten asioiden väliltä.
Ei mikään yhden asian blogi. Sitä sun tätä, älä täppäämättä jätä!
Täällä kirjoittelee parikymppinen nuori nainen, joka rakastaa kaikkea kaunista, on sopivasti materialisti ja shoppailuhullu sekä intoutuu joskus myös urheilemaan ja laittamaan ruokaa. Blogissa käsitellään arjen pieniä iloja, haaveiluja, ostoksia, päivän asuja, ruoka- sekä liikuntajuttuja. Tervetuloa!
Rapiat kolmekymppisen kolmen lapsen äiti-ihmisen tilitystä. Käsitöiden parissa puuhastelua ja MS-taudin kanssa elämistä. Mukana menossa kissaeläimet Kissa ja Masse, koirahtava otus labradorinnoutaja Pete sekä Mies.
Kissamaisia turinoita ja tarinoita kissaperspektiivistä tietenkin. Jimi, Aina, Minttu, Manna, Omppu ja suomenlapinkoira Doris pitää huolen koiruuksista.