Ruskan laulu
Merkintöjä eletyistä hetkistä. Kolmekymppisen naisen arkea ja ajatuksia.
Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 1115 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
Merkintöjä eletyistä hetkistä. Kolmekymppisen naisen arkea ja ajatuksia.
Ruoka-asiat, jotka vievät kieleni mennessään.
Faktaa ja fiktiota yhdeksältä ilmansuunnalta. Täyslaidallisia myötä- ja vastatuulessa.
Kolmikymppinen viestinnän ammattilainen pohtii elämää ja havainnoi ajan ilmiöitä.
ernujen ja japsijuttujen lollailua ja kaikkea randomia. :(
Karski ja elitistinen blogi keskittyen pääasiassa konsoli- ja PC-pelaamiseen, sivuten myös muita kiinnostavia aiheita. Kirjoitetaan englanniksi.
kotilon blogissa jutustellaan maailman navasta. seurataan tapahtumarikasta elämää.
Epäolennaista asiaa turkulaisen nuoren miehen sielunmaisemasta. Musiikkia, kulttuuria, pistoksia sydämmessä.
Sarjakuvaa arjesta. Elämän epäloogisuuksia.
Suomalainen Teheranissa.
Lähdin matkalle 3.huhtikuuta ja määränpääni oli Sendai, saavuin paikanpäälle ja viikkoa myöhemmin aloitin opiskelun japanilaisessa suuhygienistikoulussa (MADHC), vaikkakin vain osa-aikaisesti. Blogini kuvaa siis elämääni nyt ja ennen vaihtoon lähtemistä, kaikilla mausteilla. Itadakimasu!
14 vuotiaan tytön vuodatuksia, kuvin ja sanoin.
Kasvata värinokkonen, väännä rautalangasta koru ja pengo kirpputorin syrjäimmistä nurkasta elämäsi kengät.
Historiaa huviksi ja hyödyksi. Historian siipien havinat on helsinkiläisen historioitsijan löytöjä, kokemuksia ja historiallisia päähänpistoja toteuttava haaste.
Da Vinci koodi, Juudaksen evankeliumi, gnostilaiset alkukristityt... Mikä on totta ja mikä ei? Mitä tiedämme Nasaretin Jeesuksesta?
Ajankohtaisista ja ajanhengestä, Helsingistä ja muualta, kulttuurista ja historiasta. Kaikki kahviloista, leideistä ja naisista sekä muusta sen kaltaisesta tärkeästä ja oleellisesta.
Ajankohtaisista ja ajanhengestä, Helsingistä ja muualta, kulttuurista ja historiasta. Kaikki kahviloista, leideistä ja naisista sekä muusta sen kaltaisesta tärkeästä ja oleellisesta.
Kotiäidin arkipäivää 3 lapsen ja matkustelevan miehen kanssa Istanbulista. Ajatuksia, tapahtumia, lapsia ja vähän miestäkin.
Kulttuuri- ja urheiluyhdistys Tynnyrin virallisen epävirallinen tarinablogi. Päivittyy joko äärimmäisen harvoin, tai mielettömän usein.
Kirjoituksia kaikesta, kirjoittajana Lasse Rintakumpu (http://rintakumpu.fi).