Mansikka-lehti
Italian suomalaisten Mansikka-lehti nyt myös Kansalliskirjaston blogi-lehtien luettelossa!
Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 1072 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
Italian suomalaisten Mansikka-lehti nyt myös Kansalliskirjaston blogi-lehtien luettelossa!
Sisarusten käsityöblogi. Monenlaisia käsitöitä yhdessä ja erikseen ideoituna ja toteutettuna. Lapsille ja jotain aikuisillekin, vaatteita, kestovaippoja ja leluja. Ompeluksi, neulomista, virkkausta, kankaankuviointia ja vähän välissä loruiluakin.
Päivän tapahtumia luonnosta ihmisistä. Pohjoisen ihmisen "mummun "kertomista ja katsomista mitä ympärillä tapahtuu. Oma mielipide tapahtumista.
17-v girlie täältä keskeltä ei mitään, hyvää huomenta, päivää ja iltaa! Lukioteinarin näkökulmaa äärimmäisen mielenkiintoisesta elämästä ja maailman mullistuksista, mutta myös tavallisesta arjesta ja huonoista hiuspäivistä. Kirjoitan milloin mistäkin, fiiliksen mukaan tottakai! Niin arkielämästä, pienistä iloista ja suruista, sekä syvällisiä pohdintoja elämänmenosta. Musiikki kulkee vahvasti mukana ja kuvia pyrin ottamaan runsaasti. Tällä hetkellä kirjoitan pääasiassa tekstit englanniksi, mutta suomeksi tulee aina välillä postailtua myös. :)
alstalla kirjoitan muotoilusta. Ja kaikestä jännätästä mitä vastaan tulee. Yritän pysyä suurinpiirtein kulttuurin raameissa. :D Myös tapahtumista ja matkakokemuksista jutustelen.
Tampereen ammattikorkeakoulun Finlaysonin kampuksella toimivien kulttuurialan koulutusohjelmien ja Virroilla toimivan viestinnän koulutusohjelman blogi. Finlaysonilla toimii elokuvan ja television-, kuvataiteen-, viestinnän ja englanninkielinen Median koulutusohjelmat.
Ei kaikkien silmien ilona ...mutta ehkä juuri sinun silmien ilonasi?
Ei kaikkien silmien ilona ...mutta ehkä juuri sinun silmien ilonasi? Mie oon 23-vuotias Lapin tyvär ja 1½-vuotiaan pikkuprinsessan äiti, joka on kotiutunut yliopisto-opintojen myötä Keski-Suomen Jyväskylään. Arkeni on hektistä: tasapainoilen opiskelujen, äitinä olemisen ja työn tekemisen välillä. Onneksi vastapainoa arkeen ja kiireiden keskelle tuovat kauniit vaatteet ja muoti.
Epäasiantuntijalausuntoja taiteesta eli kirjoituksia musiikista, elokuvista ja kirjallisuudesta
Parikymppisen (köh) opiskelijatyypin ajatuksia muodista, populaarikulttuurista, elokuvista ja milloin huvittaa mistäkin. Yritän olla luova ja postata visuaalisesti mielekkäitä bläjäyksiä useita kertoja viikossa, joskus jopa päivittäin.
Sarjakuvablogia nuoren taideopiskelijan elämästä.
kirjoittaja on graafisen alan sekätyöläinen, kihloissa P:n kanssa ja naimisissa macbookinsa kanssa, tulevaisuudessa toivottavasti toisinpäin, kotiäiti joka leikkii vapaa-ajallaan tulella, askartelee, kokkaa, häätää kissoja tiskipöydältä, suree kuolleita yrttejä, rakastaa kahvia, ostelee oransseja tavaroita, penkoo nettiä, yrittää siivota vaatehuonetta, eikä ole koskaan maistanut piimää
Virikkeitä hajuaistille! Hajusteallergikon fiilistelyä ja analyysiä hajuvesistä. Intohimolla.
Kolmekymppisen naisen kirjoituksia muodista, kauneudesta, kirjoista, kulttuurista, ruoasta ja muista arkipäivää piristävistä asioista
Englantia voi opiskella lukemattomilla eri tavoilla. Yksi tapa on hyödyntää ilmaista opiskelumateriaalia netissä ja opetella muutama uusi sana aina samalla, kun käy esim. vilkaisemassa sähköpostinsa koneella. Miksi ei tietokoneella työskentelyn lomassa voisi välillä käydä pelaamassa vaikka jotain lapsille suunnattua englanninkielistä sanastopeliä? Opiskeluhan saa olla hauskaa! Netissä voi itseopiskella niin sanastoa ja tekstinymmärrystä kuin kuuntelua, viestintätaitoa ja kielioppiakin hyvin erityylisten harjoitusten avulla. Toivottavasti saat sivuiltani joitain vinkkejä omaan englannin opiskeluusi, potkua eteenpäin tai vaikka vain pari herkullista välipalaa silloin tällöin purtavaksi, jotteivat taidot ruostu käyttämättöminä. Klikkaa yläpalkista haluamaasi otsikkoa ja valitse sieltä sopivinta opiskeluharjoitusta!
Italiassa asusteleva làhes kolmekymppinen kahden lapsen àiti ja yhden miehen vaimo kirjoittelee elàmàstààn ulkosuomalaisena ja raapustaa muutakin mitä mieleen kullakin hetkellà pàlkàhtàà. Blogi on oma muistioni kaikesta mahdollisesta mità on tehnytkààn ja milloin, se on myòs reseptikirjani ja tietenkin ihana ihana harrastus. Kommentit ovat aina tervetulleita :D
Seuraa suomalaisen tytön elämää Kööpenhaminassa Tanskassa, ja tutustu sekä ihastuttavaan kaupunkiin että luovaan kirjoittajaan.