1. luku by ~ruokamulta on deviantART
Pienen proosaprojektin ensimmäinen luku.
Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 5538 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
Pienen proosaprojektin ensimmäinen luku.
Satu, 30vee. Elämän ihmettelyä laidasta laitaan kuvien kera. Musiikkia, seurustelua, remppaa, kirjoja, retkeilyä, arkea! Tervetuloa tutustumaan!
Kolmekymppisen naisen kirjoituksia muodista, kauneudesta, kirjoista, kulttuurista, ruoasta ja muista arkipäivää piristävistä asioista
Keski-ikäinen homomies jonka perheeseen kuuluu ukko ja pikku koira. Maanis-depresiivisellä tavalla elämän iloluontoinen hylky. Energiaihminen, joka rakastaa juhlia ja raakaa paluuta arkeen. Kirjoitan tätä blogia juuri sinulle. Kiva kun kävit vierailulla.
Löytöjä Suomen historiasta sukututkijan näkökulmasta
Lukeminen.fi -sivustolla bloggaa kahdeksan eri kirjoittajaa (mm. Jenni Pääskysaari), kukin omalla tyylillään ja kukin omista kiinnostuksen aiheistaan. Mukana on niin kirja-arvioita kuin kaikkea muutakin lukemiseen liittyvää mukavaa. Sivustolla voi myös pelata Kirjallisuusvisaa, jossa kuukausittain palkitaan kolme tietäjää!
Kirja-arvioita ja muuta hämmästelyä - erityisesti tietokirjallisuuden ja ammattikirjallisuuden (tietotekniikka ja tiede) inspiroimaa pohdintaa, unohtamatta kuitenkaan kaunokirjallisuutta.