age of glass
during the Age of Glass, everyone believed some part of him or her to be extremely fragile.
Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 5304 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
during the Age of Glass, everyone believed some part of him or her to be extremely fragile.
Kirjoitan suhteestani mieheen. Tai siis eihän meillä mitään suhdetta ole. Emme seurustele. Ei missään nimessä. Hengataan. Oleillaan. Vietetään aikaa. Emme ainakaan käy treffeillä. Ollaan tosi vapaita kulta. Mutta miten käy kun toista ahdistaa vapaus, toista sitoutuminen? Miten meille käy?
Kolmikymppisen miehen lukupäiväkirjaa, muuta tarinaa kirjoista sekä ajatuksia omasta kirjoittamisesta.
Blogi Lontoossa asuvasta turkulaisesta laulaja-lauluntekijästä. Paljon kuvia ja tarinoita matkan varrelta.
Kirjallisuudesta, kirjoittamisesta, ajankohtaisista asioista, yhteiskunnan ilmiöistä, vanhoista tavaroista, leipomisesta ja teatterista innostunut jyväskyläläinen syntymähäjy kirjoittaa kaikenlaisesta mielen päälle ilmaantuvasta. Blogi sisältää subjektiivisia kannanottoja, arkisia huomioita - ja joskus hiukan asiaakin.
Pienen tytön äiti, suomen kielen ope ja elämän tarkkailija pureutuu arkeen, sen kauneuteen ja kummallisuuteen. Tarkastelun kohteiksi valikoituvat niin koti, perhe-elämä, kauniit esineet ja vaatteet kuin kuntoilu, kirjallisuus ja tv-sarjatkin. Kaikkea havainnoidaan feminiinisellä katseella, Lyylin vierestä.
tarinoita haaveista, ilosta ja elämästä yleensä
Ilmaisulukiolaisen tytön tarinoita elämästä, valokuvauksesta ja vaihtovuodesta 2011-2012 Iso-Britanniassa.
Ihmisille, jotka kävelevät omalla catwalkillaan!
23-vuotias tuleva toimittaja, joka potee kroonista matkakuumetta, yrittää olla ostamatta koko ajan uusia kirjoja ja innostuu näiden lisäksi hyvästä ruuasta.
Voimme olla mitä tahansa mieltä, tuntea kylmää tai kuumaa, mutta todellisuus koostuu atomeista ja tyhjyydestä. (Demokritos) ..... Mutta voidaanhan me silti keskustella asioista.
Kukkahameita, raitapaitoja, kirjoja, musiikkia, kosmetiikkaa, kukkahattutäteilyä ja slow lifeä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Blogi kertoo elämästä ja elämisestä, käsityöt kuten virkkaus ja neulominen, ristipistotyöt, tiffanytyöt, ikonimaalauksesta, puutarhasta ja kaikesta ihanasta, leipominen, kokkaus, viinit, partio, tuunaus, vanhan keräily, taide, sisustus
Kirjoittaja on yhä kulttuurishokista kärsivä paluumuuttaja, joka ihmettelee elämää Suomessa, omaa sekä muiden suomalaisuutta ja odottaa hartaasti kaikkia niitä uusia asioita, jotka Suomesta yhä jostain syystä puuttuvat.