~Ihanan kamala maailma~
"pienen" tytön selityksiä laihtumisesta pieneksi lasikeijuksi.
Kanavat ovat blogien avainsanojen perusteella muodostettuja ryhmiä. Tähän kanavaan kuuluu 13032 blogia, joille on annettu joku seuraavista avainsanoista:
"pienen" tytön selityksiä laihtumisesta pieneksi lasikeijuksi.
Sipuliinan marina -sivuilta löytyvät tekstit ovat omiani ja toivon että niitä ei lainata luvatta. Tektejäni löytyy muiltakin sivustoilta ja niitä olen saattanu hieman muokkailla blogiini sopivammiksi. Pääasiassa tässä blogissa ilmenevät asiat koskevat avoliittoelämää kihlattuni, Mörön, kanssa ja joskus sekaan mahtuu vanhojakin tekstejäni bittiavaruudesta.
Blogi jäytää palasiksi ihmiseloa tummasävyisen huumorin sekä paikoin raskaan sarkasmin aseilla. Kirjoittaja pyrkii poimimaan esiin toisinaan ironisella tavalla hauskoja, joskus hyvin rankkojakin tarinoita ihmisen elämästä ja herättelemään lukijoita itsetutkiskeluun sekä oman elämän puntarointiin. Kaiken keskeltä voi tarkkaavainen lukija kuitenkin huomata humoristisen otteen, kun oman osansa saavat niin alienit kuin narsistitkin.
♥Jatkoa Kuurankukalle part 2. Elämää askartelujen ja käsitöiden maailmassa, maustettuna raikuvalla ilolla kahden tyttösen ja yhden pojan äitinä sekä marsulauman piirittämänä :) Elämä on ihanaa!♥
Life through my eyes. Elämää,puutarhaa,valokuvausta ja sisustusjuttuja koirankarvojen keskeltä. If you were waiting for a sign, this is it .
kirjoittelen mitä mieleen juolahtaa minäkin päivänä.
Blogini käsittelee niin omaa elämääni, ostoksiani, lemmikkejäni kuin myös kaikkea todella turhaa settiä, mutta kelläpä ei olisi? :D Jos saan tarpeeksi lukijoita niin lupaan alkaa tekemään myös lukijoiden toiveiden mukaisia merkintöjä
Kahden 17 vuotiaan tytön blogi, joista toinen (Emma) edustaa GYARUA ("haaady-gal") ja toinen (Milla) DECORAA("decora-gal"). Postataan yhdessä ja erikseen "gyaru-elämäntavasta" täällä pohjoisella pallonpuoliskolla.
Peruskoulun viimeistä vuotta käyvän tytön ajatuksia muodista ja elämästä. Blogin tarkoitus lähinnä kehittää omaa tyyliä, jossa sekoittuvat mm. gyaru, ja muut aasialaiset katutyylit.
Well, it's MY MAD MIND. "My mad mind on päiväkirjamuotoinen elämää pohdiskeleva ja maailmaa nuoren neidin silmin tutkiva blogi, joka kertoo minun, Acen, elämästä ja ajatuksista. En suosittele kenenkään luettavaksi, enkä varsinkaan kommentoitavaksi.. Niin ja sarkasmi on toinen nimeni. Blogi sisältää runsaasti typoja, kirosanoja, angstausta, onnistumisia - mutta enemmän niitä epäonnistumisia, helvetin hienoja ja huonoja älynväläyksiä, kuvia, muistoja, lyriikoita, runoja, sanoja, lauseita, pisteitä, pilkkuja, huutomerkkejä, kysymyksiä, vastauksia, kaksimielisyyttä, huumoria, kliseitä, totuuksia, valheita, iloa, surua.. Yhdellä sanalla elämää. Mun loistokkaan kaoottista elämääni."