Pieniä hetkiä
Pohdintaa yliopisto-opiskelusta ja erityisesti graduprosesessista syksystä -11 lähtien. Vastapainona myös kirjoituksia kirjoista ja elokuvista.
Haulla löytyi 3454 blogia.
Pohdintaa yliopisto-opiskelusta ja erityisesti graduprosesessista syksystä -11 lähtien. Vastapainona myös kirjoituksia kirjoista ja elokuvista.
Porokoiraneidin elämää ihmistokkansa kanssa.
mutta aivan vakavalla naamalla
Raskausblogista äitiysblogiksi. Äitiysblogista takaisin raskausblogiksi? Vai joksikin niiden sekoitukseksi? Sekaan mahtuu myös häähaaveiluja (suunnitteluja?), pinnallista potaskaa, naisellista hömppää kaunistelemattomasti ja kauniisti.
FASHION! Vaihteeksi miesbloggaaja. Vähän joka paikkaan tunkevan trendikoordinaattorin raportointia vastaan tulevista asioista. Ja paljon kaikkea hiuksista...
Ulkosuomalaisen muistiinpanoja elämänkoulusta. Palstalla nautitaan elämästä estoitta, käännetään vastoinkäymiset voitoksi, liikutaan ja syödään hyvin, pohditaan ihmissuhteita, ihmetellään kulttuurieroja, laitetaan iloiset asiat kiertoon ja annetaan huutia ympärillämme velloville negatiivisuuden pimeille voimille.
Blogi, joka ottaa kantaa elämäntyyliin, ruoanlaittoon, sisutukseen, juhliin, hyvinvointiin, harrastuksiin ja kulttuuriin brändinrakentajan silmin.
Huippu-urheilija Petteri Muukkosen blogi
30-vuotiaan naisen tavoitteena saavuttaa hyväntuntuinen normaalipaino ja pysyä siinä syömisen kontrolloinnin keinoin. Uutuusharrastuksena juokseminen - myös sen edistymisen seurantaa.
..sisustusta, käsitöitä ja askartelua. Lastenvaatteita ja lapsiperheen elämää!
Luomukangas ja -lankakauppa Puhde-puodin takahuone. Täällä värjätään lankoja, neulotaan, ommellaan, virkataan, askarrellaan ja tuunataan luontoa kunnioittaen. Tervetuloa mukaan!
Adoptioäidin arkea lapsen kotiintulon jälkeen.
Käsitöitä, askartelua ja pohdintaa eräältä käsityö- ja askarteluhöhöltä.
Pullatytön matka ihannepainoon, terveellisempiin elämäntapoihin ja parempaan itsetuntoon! 5 kuukautta aikaa laihduttaa 20kg terveellisellä ruokavaliolla ja liikunnalla.
Blogissa on juttuja minusta, nuoren goottinaisen jännittävästä elämästä, kauneuteen ja tyyliin liittyviä aiheita, sisustusasioita ym.
Käsityöalalla tarvitaan yhteisöllisyyttä, ajatusten ja tekemisten jakamista. Pehmeä puoleni pyrkii tähän -mutta ennen kaikkea blogi jäsentää näkemääni ja kokemaani itselleni.
Lintuharrastusta ja retkeilyä.