Pohjoinen Puhuri
Melkein eläkeläisen yritys treenata itsensä kaikkien arvostamaksi pugilistiksi. Pystyykö pukuhuoneen tuoksun tai hikisen hanskan maun kuvailemaan sanoin?
Haulla löytyi 3454 blogia.
Melkein eläkeläisen yritys treenata itsensä kaikkien arvostamaksi pugilistiksi. Pystyykö pukuhuoneen tuoksun tai hikisen hanskan maun kuvailemaan sanoin?
Katsauksia kirjahyllyyn ja kauemmas.
Täällä kerrotaan niitä tarinoita, joista vaimo ei tiedä. Eikä saa tietää.
Eekku Aromaa kirjoittaa viikottain Nepalista. Nepal siirtyi hindumonarkiasta tasavallaksi toukokuussa, aseellisten konfilktien ja vihdoin järjestettyjen demokraattisten vaalien jälkeen. Maalle säädetään uutta perustuslakia.
Kuvia postikorteista joita olen saanut postcrossingin kautta.
Täällä jatkan siitä mihin suomenkielisessä blogissani La petite Haydee päätin. Tervetuloa kyläilemään!
Eläkkeellä olevan entisen toimitusjohtajan, edelleen Bangladeshin kunniapääkonsulina toimivan, ja edelleen ympärillä olevista asioista kiinnostuneen aktiivin mietteitä
Kuvailen blogissa parvekkeeni tilaa eri vuodenaikoina, aiheesta ja luultavasti hieman myös sen vierestä.
Taideopiskelijan teospäiväkirja.
Luokanopettajaksi valmistuvan kuntoilua ja partiota harrastavan nuoren naisen reseptejä ja kädentaitovirikkeitä.
Patria Oyj:n välityksellä Suomen valtio tukee globaalia militarismia ja korruptiota. Blogi tiedottaa Patrian rikoksista ja kutsuu mukaan antimilitaristiseen toimintaan.
Kolmekymppinen nainen kamppailee syömishäiriön, omakuvan, taiteen ja ihmissuhteiden kanssa.
Nuoren aikuisen pohdintoja pienistä arjen asioista suuriin poliittisiin kysymyksiin. Kantaaottavaa yhteiskuntakritiikkiä ja riipaisevaa tunteidenpurkua ihmissuhteista.
Toimitan Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Makupalat-linkkihakemistoa. Poiminnoissa on uusia ja vanhoja, hyödyllisiä ja hauskoja linkkejä
Teekkari Pariisin liepeillä Kertomus siitä, kuinka koskaan ei ole liian myöhäistä olla valmistumatta
Pahan porvarin mietteitä maailman menosta. Jaskakärpänen antaa palaa aiheesta kuin aiheesta. Arvopaperin historiikkia.