Haulla löytyi 3667 blogia.
Sormet voivat jäädä koukkuun esim kipsauksen jälkeen tai tapaturman johdosta. Samantyyppisiä ongelmia voi olla myös Dupuytren kontraktuurassa. Sairaalasta ei aina saa oikeita ohjeita tai välineitä, tai saa niitä liian myöhään. Tästä blogista löytyy käytännössä hyviksi havaittuja ohjeita ja tietoa toimivista venytysliikkeistä, erilaisista lastoista, sormilastojen valmistajista sekä ostopaikoista.
Käsitöitä, leipomista ja puutarhan hoitoa lapsiperheessä ♥
Kaksi siskosta vääntää ruokaa, leipoo, askartelee, neuloo ja kinastelee. Ja poikkeaa välillä sivuraiteille.
Oman pihan rakentamista ja kasvien kasvattamista kuvattuna ja vähän myös sanoin selitettynä.
Blogi kertoo aloittelevan viherpeukalon epätoivoisista yrityksistä koittaa kasvattaa elämänsä ensimmäistä kertaa parvekkeella jotain. Tähän mennessä olen tappanut kaikki kasvini alle viikossa, mutta jostain kumman syystä olen onnistunut pitämään näitä jo jonkin aikaa hengissä! Blogissa käyn läpi myös muita elämisen aiheita.
Netin parhaita käsityöohjeita kerättynä yhteen paikkaan!
Jos olet kyllästynyt laittaa Aina huivi samalla tavalla ja haluat siihen muutoksen, niin tästä löydät oikein hienoja tapoja miten voit laittaaa!
Kolmekymppinen nainen on hukannut itsensä. Vai onko omaa itseään vielä ollutkaan? Pähkäilyä rohkeudesta muuttua.
Kadoksissa.Blog on tuore blogikokeiluni jossa tarkoituksena on luoda kirjallista sisältöä valokuvauksen kaveriksi samalla tutustuen luonnossa sekä ulkomaailmassa olemiseen ja elämiseen.
Ryhtiliike oman kunnon parantamiseen pilateksen ja juoksun voimin.
Kadonneen Miehisyyden Metsästys keskittyy palauttamaan miehisyyden arvoa käsittelemällä miehisiä asioita. Kirjoittaja ei väitä tietävänsä vastauksia kaikkiin miehisyyden ongelmiin, vaan tarkoituksena on käsitellä aiheita yhdessä muiden miesten kanssa.
Petetty vaimonainen etsii kadotettua naiseuttaan ja uskoaan rakkauteen. Paljon ajettu, mutta varmasti hyrisevä V8. Pintavikainen kori, mutta pienellä laitolla saa kelvollisen. Angstia ja yksinäisyyttä.
Neulomista, virkkausta, lankojen hamstrausta, askartelua. :)
Tietoja vapaista työpaikoista ja työnhausta.
Painoa on vuosi vuodelta tullut lisää ja nyt on tultava siitä loppu. Jospa näin saisi itseään niskasta kiinni ja tosi toimiin. Siis vyötärö olisi mukava löytää tuolta läskien seasta:)) Mutta liian totinen ja vakava ei saa olla, vaan pilkettä silmäkulmassa täytyy olla.
Valokuvaan ja fiilistelen paikkoja, joiden tiedän tai aavistan joutuvan rakennustöiden tai tuhon alle. Bongaan siis tuhoutuvia kohteita kamerallani.