Nimesin painonpudotusurakkani Suurin Pudottaja-projektiksi. Tuekseni perustin erillisen blogin laihdutus-, liikunta- ja ruokavalioasioita varten. Tavoitteeni, onnistumiseni ja mahdolliset epäonnistumiseni laitan julkisesti kaikkien nähtäville. Painoani en halua kertoa, lähtöpaino on siis nolla. Ensimmäinen välitavoite on -7kg elokuun 13.päivään (kesälomani alkuun) mennessä. Menetelminä karppaus ja liikunnan lisääminen.
Kaikkiin, jopa keskenjääneisiin, projekteihin on tehtävä loppuraportti. Minun Suurimmaksi Pudottajaksi- projektini ei jatkunut normaalipainoisuuteen ...
Maanantaisinhan aloitetaan se uusi, parempi elämä. Minun viikonloppuni (ja pari päivää sitä ennenkin) menivät melkoisessa herkuttelussa. Nyt tunnen ...
Tavoitteeni nostaa hiilareiden päivittäistä määrää on osoittautunut odotettua haastavammaksi. Olen himoinnut tavallista kotiruokaa ja jättänyt ...
Olen saanut ensimmäiset kymmenen kiloa pudotetuksi! Olen siitä niin onnellinen, että kirjoitin sen ensin suurilla kirjaimilla, mutta päätin kuitenkin ...
Rytmiin takaisin palaaminen ei ollut vaikeaa loman jälkeen. Vaikka olen ollut kipeänä (kroppani löi päälle jonkinlaisen ylikuormitushälytyksen ja veti ...