lta-Sanomien vuoropäällikkö Merja Mähkä istui helmikuussa 2009 bussissa Filippiineillä ja alkoi aikansa kuluksi laskea, kuinka monessa maassa hän on käynyt. Listaan kertyi 55 valtiota. Sen jälkeen hän mietti, missä kaikissa maissa kannattaisi käydä, jotta sata tulisi täyteen. Puoli vuotta myöhemmin kaikki oli valmista lähtöön. Asunto oli vuokrattu, turhat rojut myyty, rokotukset hankittu ja reppu pakattu. Vuoden päästä nähdään, kuinka lähelle sataa hän pääsi. Tule mukaan matkaan. Kysy ja kommentoi ja pistä omat matkavinkkisi jakeluun.
Ohi on. Viimeinen matkapostaus Helsingin Töölöstä, olkaa hyvät. Nyt on outo olo. Pääsin omaan kotiin. Astiat ovat kaapissa, vaatekaappi ammottaa ...
Kuten kriitikot arvelivat, 1,5 vuodessa lennoista kertyi melkoisesti hiilidioksidipäästöjä. Anteeksi, että pitkään lupailemani laskelman teko kesti näin ...
Eksyin väärään bussiin Huittisissa. Kävin Sääksjärvellä hiihtämässä. Kivaa oli sekin. Olin palaamassa Helsinkiin Kauvatsalta ja odottelin Satakunnan ...
Reissu on ohi. Olen kotona. Voi ihme. Olen innoissani. Toiseksi surkeimmillani, Nicaraguan Leonissa kuutisen viikkoa sitten kirjoitin: ”Ainoa asia, mitä ...
Listasin reissun kymmenen parasta maata. Viimeiset päivät biitsillä Meksikon Tulumissa. Pyyhälsin Meksikon läpi. Poikkesin ihanassa San Cristobalissa ...