Ensimmäisen helmitilaukseni tein vuonna 2008. Vaikka ensi tekeleeni oli kömpelö, eikä suinkaan kauneudella pilattu, vei koruilu silti sydämeni. Käytän materiaaleina mm. hopeoituja, sekä täysin hopeisia osia, makeanvedenhelmiä, lasihelmiä, kivihelmiä, swarovskin kristalleja jne. Toiveesta voin toki hankkia muitakin materiaaleja. Tein ennen vain omaan käyttööni, mutta nykyään koruja matkaa niin ystäville, perheenjäsenille, kuin työkavereillekin. Mikäli olet kiinnostunut jostain korusta, sinulla on kysyttävää, tai haluaisit minun toteuttavan jonkin tietynlaisen mallin, niin älä epäröi laittaa viestiä osoitteeseen _ragdoll_@live.com :)
Vaijeri lopussa.. Pitää odottaa uutta, että saa väsättyä nämä loppuun. :) Idea ja maku saattaa muuttua vielä sataan kertaan ennen lopullista ratkaisua.
En ole vähään aikaan ehtinyt kuvailla tekeleitäni..Savukvartsia, 10mm helmiäislasihelmiä, viistehiottuja kristallihelmiä ja strassirondelleja.Lukko + ...
Vuorikristallin kimallusta on uskomattoman hankala saada taltioitua kuvaan, varsinkin näin pimeinä iltoina.Viistehiottujen vuorikristallien 10x14-16mm ...
Jemmasta löytyi koruja, joita en ollut vielä saanut aikaiseksi kuvattua..Viistehiottu kristallihelmi 8mm, valkoinen makeanvedenhelmi 8mm, swarovskin ...
Pieniä paketteja on sadellut postiluukusta lähes päivittäin. Eilen ilahdutti tämä kaunis ja kimaltava lähetys..