Eveliina kirjoittaa elämästään toimittajaopiskelijana ja entisenä klassillisena filologina. Gytha Bielkenä harrastan keskiajanelävöitttämistä Suomen keskiaikaseurassa eli kansainvälisemmin SCA:ssa. Suuria intohimojani ovat mm. 1300-luku, käsityöt ja erityisesti käsinompelu, kokkaus, leivonta sekä pitäjän asioiden puuhastelu.
On ensimmäisiä kevätiltoja. Aurinko laskee horisonttiin, taivaalla on enää vain kapea purppurainen rantu. Katselen Luolavuoren laelta hiljaisena ...
Kyllä Suomi on hassu maa: Täällä etelässä ollaan jo ihan kevätfiiliksissä ja leskenlehtiäkin löytyy. Silti ei tarvitse matkata kuin pari tuntia ...
On tähän kevääseen keskiaikaakin mahtunut, vaikka jostain syystä keskiajan raportointi on jäänytkin väliin. Unikankareen tiede- ja taidekevät on ...
Maanantait ovat kaikista pahimpia. Katson ikkunani alle liikkuvaa tasaista autojen virtaa. Aurinko on nousemassa hiljalleen Kaskentien ylle. Ajattelen ...
Ärsyttää. Kiusauksia on kaikkialla: Just kun on päättänyt syödä terveellisesti, alkaa tehdä mielettömästi mieli herkkuja – myös sellaisia, joita ...