Aliarvostettu kolmikko Halusimme alusta lähtien, että yrityksellämme on merkitykselliset arvot, missio ja visio. Haluamme, että tämä aliarvostettu kolmikko näkyy meidän päivittäisessä toiminnassamme, sillä liian usein ne ovat vain hienoja adjektiiveja, joille nauretaan yrityksien sisälläkin. Arvojen, mission ja vision merkitystä ei voi väheksyä, sillä ne muodostavat yrityksen perusselkärangan. Tuntuva visio Ennen kaikkea haluamme visiomme näkyvän, kuuluvan ja tuntuvan. Tavoitteenamme on ansaita miljoonan euron liikevaihto vuoden 2011 joulukuuhun mennessä ja matkaan kutsumme mukaan vain ja ainoastaan potentiaaliset asiakkaat ja yhteistyökumppanit. Haluaisitko olla mukana kelkassa, jonka tarkoituksena on rikkoa maalinauha niiden edessä, jotka eivät usko opiskelijoihin ja itsenäiseen työllistymiseen?’
Palaute on kehityksen kannalta oleellista, mutta silti pelkäämme sitä. Pelkäämme antaa sitä ja olemme huonoja vastaanottamaan sitä. Haluan esitellä ...
Photo by: yog_sothot “Oletko siili vai kettu?” kuului Isaiah Berlinin esittämä kysymys kuuluisassa esseessään “The Hedgehog and the ...
Viime kuukausina olen löytänyt itseni pitämässä myyntiesityksiä. Tämä on sinällään outoa, että en koe olevani luonnollinen esiintyjä tai puhuja. ...
Verkostoitumisen hyötyjä ei ymmärrä ennenkuin sitä kunnolla tekee. Ilkka on hoitanut verkostuitujan rooliaan esimerkillisesti Poikkeamassa ja piti meille ...
Takanani on kaksi opettavaista ja mieletöntä viikkoa Namibiassa, Prolearning opiskelijoiden luona. Prolearning on Polytechnic of Namibia -koulun alainen ...