Esikoista odottava 23-vuotias nainen kiroittaa blogiinsa lähinnä raskauden kulusta, mutta sekaan mahtuu varmasti muutakin asiaa. Pientä kullanmurua odotetan maailmaan syyskuussa 2012, joten raskaus on vielä alussa.
Minulla oli ensin varattu aika eiliseksi päiväksi neuvolaan verikokeisiin, mutta sain viime viikolla soiton, että sopiiko jos siirretään se torstaille. ...
Olen aina vaatinut 7-8h yöunet pysyäkseni seuraavan päivän reippaana. En muista, että elämässäni olisi koskaan ollut vaihetta, jossa olisi nukkunut ...
Lueskelin äsken koneella iltalehden ja helsinginsanomien sivuja kun hätkähdyin kovaan pamahdukseen. Hetken päästä tajusin, että se oli naapurin ovi. ...
Joku saattaa ihmetellä että "mitäh, nyt jo käynyt neuvolassa"? Minulle ehdotettiin ensimmäistä neuvolakäyntiä heti ihan raskauden alkuun, enkä ...
Se oli sunnuntai ilta kun olin lenkillä, eikä siitä meinannut tulla mitään, sillä rintani olivat ihan tajuttoman arat. Ne olivat olleet jo koko päivän, ...