Pohdin blogissani ajankohtaisia kysymyksiä yhteiskunnasta, kirkosta ja uskonnosta henkilökohtaisesta näkökulmasta
Kävin eilen sunnuntaina (22.4.) Helsingin Ateneumin näyttelyssä, jonka aiheena olivat tunnetun ruotsalaisen taidemaalarin, Carl Larssonin (1853–1919) ...
Muistan, kun olin muutama vuosi sitten koulutustilaisuudessa Suomen Lähetysseuran tiloissa Helsingissä. Siellä osuin samaan pöytään entisen esimieheni, ...
Tulin viime perjantaina autolla Oulusta, jossa olin kuntoutuksessa. Kuntoutuksessa puhuttiin hyvin paljon kaikkea terveysasiaa. Meidän tulee oppia pitämään ...
Kävin eilen katsomassa Lauri poikani kanssa täällä Oulussa juuri Oscar palkitun elokuvan Hugo. Elokuva oli maineensa veroinen. Se teki minuun syvän ...
Viime kesänä minulle ehdotettiin lähteämistä professori Miikka Ruokasen valitsijayhdistykseen jäseneksi Kuopion piispan vaaliin. Kutsu oli aluksi ...