Äitiyslomaileva kahden pienen tytön äiti ja matemaattisten aineiden ope heiluttelee puikkoja ja koukkua sen minkä kodinhoidolta ja lasten hellimiseltä ehtii.
http://maikinkontti.blogspot.com
Kiuruvesi
Luotan siihen ettei lasteni hoitotäti seuraa blogiani ja uskallan jo esitellä huivin, jonka hän tulee saamaan lahjaksi kiitoksena kuluneesta vuodesta. ...
Kaikki lähti siitä, kun suunnittelimme tulevan kesän kesälomareissua. Ehdotin miehelleni toiveen, että haluaisin käydä reissulla Lankatalo Tapion ...
Edellisessä postauksessa esittelemistäni mummojen huopahelminauhoista jäi sekalaisen värisiä huopahelmiä yli. Niistä pujottelin itsellenikin ...
Tällaisia kaulakoruja tein äideille ja mummoille äitienpäivälahjaksi. Kuningasajatuksena oli, että olisimme lasten kanssa yhdessä niitä pujotelleet, ...
Kummipoika täytti kaksi vuotta. Pari päivää ennen syntymäpäiväjuhlia sain inspiraation neuloa hänelle jotain pehmoista pakettiin mukaan. Syntyi ...