Olen juuri jäänyt eläkkeelle opettajan virasta. Nyt on aikaa harrastaa oikein olan takaa puutarhanhoitoa, marjastusta, sienestystä, lenkkeilyä, kirjoittamista, lukemista, teatteria, matkustelua, remontteja, sisustamista, säilömistä, leipomista ja mitä ikinä mieleen juolahtaa. Aikaa on myös askarteluun: keramiikkaan, tiffanytöihin, käsitöihin, ompeluun ja vaikka paperienkeleiden tekoon. Tai ainakin niin voi kuvitella. Asun maalla omakotitalossa, jossa ruokittavana on enää vain aviomies lasten jo lähdettyä maailmalle. Talossa ja tontilla riittää silti tekemistä.
Omenapuut näyttävät kukkivan tänä vuonna erityisen ihanasti. Mutta pörrääjiä on kovin vähän. Eikä se suinkaan johdu viileästä säästä, vaan ...
Suomelan sivuilla on nyt nähtävissä sadoittain kauniita taloja. Oikein oli usko loppua, kun selasin niitä läpi. Mutta vaiva kyllä kannattaa, jos on ...
Jouluruusulla on ikää jo kokonainen vuosi. Sain tämän kaunottaren lahjaksi vuosi sitten. Se kukki ja kukoisti aikansa sisällä ja kesän tultua ...
Marraskuu on sopivaa aikaa lukemiselle. Nyt voi ottaa esiin kaikki ne kirjat, joita ei kesällä ehtinyt lukea. Ja onneksi syyssesonki on tuonut käsille ...
Mihin se kesä oikein hurahti? Jokasyksyinen probleemi. Tänä vuonna meitä hemmoteltiin ihanilla ilmoilla ja lämpöisillä uimavesillä. Suunnilleen ...