Kirjoittaja on ensisijaisesti viininystävä, mutta myös hyvä aito siideri maistuu. Juomien tekeminen kiinnostaa ja huomaamattaan tässä onkin tulossa fundamentalistiksi juoman tekemisessä. Siideri tehdään kuivaksi pääasiassa englantilaisia ja ranskalaisia perinteitä kunnioittaen. Viini tehdään viinirypäleistä, siksikin sen tekemisessä on Suomessa vaikeuskerrointa. Molemmissa pyritään pitämään alkuperäinen hedelmästä ja marjasta tullut raaka-aine lähes pakonomaisesti sellaisenaan. Siten juomista tulee alkuperäistä raaka-ainetta kunnioittavia ja -ilmentäviä. Luomuhan olisi kaikista parasta, mutta tällä hetkellä vielä toiveunta.
Tässä viikko sitten blogini kommentista innostuneena laitoin tammierän ajantasalle. Kuten aiemmin olin jo huomannut, tammitynnyristä oli haihtunut ...
Eilen lisäsin pullosettiin suunnitelmien mukaisesti sulfiittia. Sulfiitti, eli kaliumdisulfiitti, tai joku muu rikkiyhdiste, SO2 on varsin keskusteltu aihe ...
Viime viikon lopulla sain haettua ison 10 litran vanhan lasipullon. On varsin kaunis itseasiassa, vihreä ja mukavan pullomaisen muotoinen. Laskin sinne ulkona ...
Nyt on ensimmäinen vaihe siideriprojektista ohi. Tai oikeastaan toinen, mehun hankinta oli ensimmäinen. Käynyt ja hiukan levännyt siideri siirrettiin ...
Ensimmäinen artesaanijuoma on nyt käynyt ja aloitan blogaamisen harrastuksen parista hieman jälkijättöisesti. Tänään sain Italiasta tilatun ...