Entinen kantakaupungin kreisibailaaja, joka kusitikun kahden viivan täysyllättämänä lähiöityi. Elämänmuutos oman napanöyhtän pyörittelijästä mutsiksi oli nihkeää kuin vaipanvaihto junan vessassa. Minime päätti tulla rytinällä maailmaan 3.1.2012, reilua kuukautta ennen laskettua aikaa. Nykyään mutsin ei enää ihan joka päivä tee mieli heittäytyä kaupan karkkihyllyn eteen itkupotkuraivareille.
http://www.mutsiavautuu.com
Helsinki , Herttoniemi
Kaivelin kesäpopoja ullakolta, kun nykytilanne iski tajuntaan. Olen kopsutellut edelliskesät menemään Swedish Hasbeensin puukengissäni. Ainoat kengät ...
Meille ruuan alkuperällä on väliä. Ja etenkin sillä, että sapuskat eivät sisällä turhia myrkkyjä, lisäaineita ja muuta shaibaa. Raskausaikana ...
Olin viime viikolla koluamassa Kruununhaan putiikkeja ja hörppimässä kaakaota viimeisillään raskaana olevan ystäväni kanssa. Meinasin ...
Tänään on todistettu, että kotimutsikin voi saada palkitsevia ahaa-elämyksiä. Olen parin viikon ajan ihmetellyt, stressannut ja itkenyt ...
Kun tein raskausaikana ensimmäisen tutkimusmatkani kauppojen leluhyllyille, uhosin, että niin kauan kuin minä saan yksinvaltiaana päättää, Minimen ...