Keski-ikäisen ja keskiäkäisen 45- keskivertoperheen äidin elämä ja ajatukset. Keskiäkäinen neuloo, virkkaa, ompelee, tuunaa ja jäkättää milloin mistäkin. Mukana elämän seikkailussa Aviosiippa, Esikoinen ja Kuopus. Perhe-elämöinnin koordinaatit sijaitsevat läntisellä uudellamaalla, asumme punaisessa puutalossa elintasopakolaisina pääkaupunkiseudulta.
Keski-ikäisyyden tunnistan omalla kohdallani kaikkein parhaiten siitä, että vielä nuorena niin perin merkityksellisiltä tuntuneet juhlat (=mahdollisuudet ...
Jouluun on enää kaksi yötä. Joulun valmistelut kesken ja minulla flunssa. No, sellaista se on, onneksi olen sentään lomalla. Muu perhe on flunssan kanssa ...
Eilen illalla piti kaiketi jonkin ennustuksen mukaan tulla maailmanloppu. Ei sitä sitten tullutkaan, joten jatketaan vanhaan malliin... Edellisen postaukseni ...
Kaksi ja puoli kuukautta blogihiljaisuutta, hohhei. Mitäpä sitä selittelemään. Ei minulla edelleenkään suuria asioita ole käsiteltävänä. ...
Puolet lomasta on jo "lusittu". Liian nopeasti aika menee, mutta minkäs sille mahtaa. Ihan parhautta on tällainen lomailu, kun ei ole aikatauluja oikeastaan ...