Uusperheen äiti, yhden lapsen menettänyt, erityislapsen äiti ja toisen äitipuoli, lastenohjaajaopiskelija. Kasvaa äitinä ja kasvattajana, kasvattaa omia ja tulevaisuudessa myös toisten lapsia. Pohtii äitiyttä, lapsia, ammattikasvattajuutta. Ei ole koskaan valmis kasvattajana, vaan aina on varaa oppia uutta.
Lapsi oppii ja kehittyy koko ajan. Vauhti on välillä huimaa, kun uusia taitoja tulee kuin sieniä sateella. Ensin lapsi löytää kätensä, oppii liikkumaan ...
Päiväkerhon kevätjuhlassa äiti keskustelee koko juhlan ajan takanaistuvan kanssa. Välillä naurahtaa jollekin jutulle niin, että nauru kuuluu monen ...
Sanomalehti Karjalaisen verkkolehdessä uutisoitiin 10.5.2012 otsikolla "Loppuvuoden pojilla paljon ADHD-diagnooseja". Lyhyessä jutussa kerrotaan, että ...
Meidän perheessämme pikkuveljet ovat tottuneet siihen, että isoveljet reissaavat kahden "kodin" väliä. Välillä poikia on kotona 2, välillä 3, välillä ...
Meidän Perhe -lehdessä 4/2012 oli juttu Pienet tarhalaiset, joka kertoi hollantilaisten lasten päivähoidosta. Hollantilaiset äidit palaavat töihin vauvan ...