Itsellä pientalon remontointi alkoi 1983. Sen lisäksi yhtä mökkiä on lajennettu ja nyt remontoidaan. Nyt autan toisen polven remontoijaa vanhassa rintamamiestalossa Etelä-Suomessa. Perikunta oli myynyt perintömetsän valtiolle luonnonsuojelualueeksi ja sinne jätettiin omaksi tontti, jossa pieni mökki metsäretkien taukotuvaksi. Näissä kohteissa riittää töitä vielä kymmeniksi vuosiksi.
Lämmityskausi lopuillaan.Polttopuut kellarivarastossa riittivät hyvin ja ilmalämpöpumppu hoiti lämmityksen poissaollessamme. Vaikka meidän varaavat uunit ...
Enpä osannut odottaa näin työteliästä talvea.Ensin joulukiireet tavalliseen tapaan,vaikka joka vuosi vannotaan,että nyt vietetään joulunaika ...
Täytyy todeta,että kesä on jo ohi.Viime perjantaina tulimme mökiltä etelä-suomesta.Sielläkin lämpötila pysytteli nollan alapuolella,eli reilut ...
Kun on kylmä niin lämmitetystä uunista huokuu ihana lämpö.Puita on kerätty hakkuuualueilta yms. jo kohta 30 vuotta.Pinoja on peitelty sitten muoveilla ja ...
Sain kun sainkin tehtyä piipunhatun ennen kovia syyssateita.Oli muuten jo viides omatekoinen.Ovat vähemmän tai enemmän onnistuneita,kun kaikki mahdollinen ...