Kertomus elämästä ainaisen kaukokaipuun kourissa. Tarinoita matkoista – menneistä ja tulevista, koetuista ja kuvitelluista, onnistuneista sekä niistä, jotka eivät aivan menneet niin kuin piti, mutta tulivatpahan tehtyä kuitenkin.
Jos kuuletkenenkään väittävän, että blogaaminen on hauska harrastus, niin ei pidäpaikkaansa. Tähän tulokseen olen kuukauden “harrastamisen” ...
Totesin, ettätämän blogin ulkoasu on unettava. Siispä olen tässä viimeiset kolme tuntia värkkäillytasetusten ja Gimpin parissa yrittäen saada aikaan ...
Kuvakirja jaksaailahduttaa edelleen, sillä sain vihdoin annettua siitä kappaleen myösmatkakaverille, kun muisteltiin reissua viinilasillisen äärellä. Nyt ...
Jee, Islanninkuvakirja tuli postissa ja siitä tuli HIENO! Nykyisin digikameralla tuleematkoilla otettua kuvia aivan älyttömiä määriä, eikä niitä ...
Aika vierähtäänopeasti ja jotenkin ei vain ehdi kirjoittaa tänne blogiin vaikka mielitekisikin. Ei paineita kuitenkaan – sehän oli lähtöajatus. Olen ...