Olen löytänyt uudelleen itsenäisiksi ohjelmiksi tallennettavat web-sovellukset. Viime syksynä ilmestyneessä Gnomen 3.2 versiossa tuli mahdolliseksi ...
Kuten aiemmin kirjoittelin, olen jo jonkin aikaa suunnitellut lukulaitteen hankintaa ja nyt lopulta päädyin Kindleen, jonka hankin muutama viikko sitten. ...
Joululoman aikoihin bongasin Kalevan silloisesta viikkoliitteestä artikkelin solarigrafiasta ja innostuin tekemään myös oman pienen kokeilun. ...
Olen pikkuhiljaa alkanut kiinnostua e-kirjoista ja mahdollisesti saatan hankkia niitä varten lukulaitteen tämän vuoden kuluessa. Laitetta käyttäisin ...
Koleaa alkutalven maisemaa ja muuten asiaankuuluvaa hämäryyttä sisätiloista. Molemmissa oli pääajatuksena saada aikaan sommitelma, josta myöhemmin on ...