maailman merkityksellistämistä, murinaa, turhanpäiväisyyksiä sekä kaikkea muuta.
Kuulun puolueeseen, vaikken ole itse mikään poliitikko, enkä toivo itselleni poliittista uraa. Miksi, voisi varmaankin kysyä.Minusta liikkeen sisäinen ...
Facebookissa on taas kiertänyt Imagessa viime vuonna julkaistu himokarppaaja Joonas Konstigin vimmaisen epäanalyyttinen kasvissyönnin vastustuskirjoitus. ...
Huomasin ilokseni, että Rönsyyn kirjoitettu juttu oli saanut ansaittua huomiota Homma-forumilla. Luotettavilta kohtalotovereilta olen saanut kuullut, että ...
Edellinen blogikirjoitusprosessi ei valitettavasti lopettanut maitolobbausärtymystä, vaan yksi linkki on johtanut toiseen, kolmanteen ja neljänteen. ...
Viime viikon surullisessa avioliittolakikeskustelussa esitettiin perussuomalaisten kansanedustajien toimesta jälleen näkemys, jonka mukaan ...