Hellunkammari on kirjoittajan terassi, jossa hän haaveilee, lukee, muistelee. Kahvikupin ääressä voi myös suunnitella ja saada helposti fiiliksen, että suunniteltu tulikin tehdyksi. Hellu asuu osan vuodesta Baselissa ja hänellä on putoamisen seurauksena saatu aivovamma.
Toscapalat matkalla pakastimeenInnostuin leipomisesta 70-luvun lopulla muutettuani pois kotoa. Tuohon aikaan leivoin tosi paljon ja toscapalat olivat eräs ...
Olen tehnyt suklaakääretortut 70-luvulta asti tällä samalla ohjeella, joka on peräisin 70-luvulta ruokaohjekerho "Mestarikokin" ...
Puutarha on saanut olla rauhassa muutaman vuoden, koska Baselista käsin uudistaminen ei oikein onnistunut. Ei hätää, koska puutarhanhoitomme on perustunut ...
Pakko raportoida juustomunakkaasta, jonka tein vahingossa ja siitä tulikin suussa sulavaa herkku.Juustomunakas3 munaaloraus nestettä (kivennäisvettä, ...
Ylläs tuli valittua hiihtolomakohteeksi, koska siellä on hyvät murtsikkaladut ja laskettelemaankin pääsee. Majoituimme mökkiin, jossa oli 8 petipaikkaa. ...