Kaikkea on kokeiltava, eli tiedossa neulomista, virkkausta, askartelua, kudontaa, keramiikkaa...
"Varaston" pohjilla on pyörinyt erinäisiä puuvillalankoja vailla päämäärää. Viime keväänä aloitin neulomaan niistä jämälankatakkia, mutta ...
Viime viikolla sisäinen harakkani alkoi himota helmien ja kimaltelevien korunosien perään. Netti auki, googleen messuilta tuttu Helmien talo ja sitten vain ...
Viime viikolla kävin pitkästä aikaa kursseilemassa. Tällä kertaa väännettiin rautalangasta kukko. Kukkoni on muuten mallin mukaan tehty, mutta ...
Otsikko ei viittaa millään muotoa erääseen nimeltämainitsemattomaan pieneen pohjois-karjalaiseen paikkakuntaan, vaikka sikäläisiäkin tuolla nimellä ...
Sukkakriisin ollessa pahimmillaan piti ruveta neulomaan jotakin, jossa langan loppumista ei tarvitsisi toisen kappaleen kohdalla pelätä. Puikoille päätyi ...