18-vuoiaan abitytön kertomuksia vaihtelevista aiheista. Joskus syvällisempää ja joskus vähemmän syvällistä settiä elämästä. Blogi painottuu tekstiin mutta kuviakin löytyy myöskin vaihteevissa määrin. Kirjoitan kirjoittamisen ilosta, olen perusluonteeltani optimiti sekä jonkinlainen harrastelijahumanisti ja toisinaan maailmanparantajan vikaakin löytyy.
Enää ei viitsi pitää ikkunaa auki öisin, sillä ilma viilenee. Iltaisin on jo kirpeän koleaa. Toisinaan on yhä kesäisen lämpimiä päiviä, mutta silti ...
Onpas nyt jotenkin tullut pieni paussi tähän bloggailuun. No, täällä ollaan vielä, enkä ole ajatellut lopettaa. En, vaikka koulu alkoikin ja pikkuhiljaa ...
On niin kuuma päivä, ettei millään jaksaisi tehdä mitään. Tekisi mieli vain maata jossain mukavassa paikassa ja ottaa rennosti.Kuumuus ramaisee.Olisipa ...
Törmäsin tässä hiljattain ainakin pariin "Ei sanota elämälle ei" -nimiseen blogiin ja koin pienimuotoisen nimikriisin. Lisäksi tuli sellainen olo, että ...
Olen kai jo maininnutkin demittäväni ja jälleen huomaan, että kyseiseltä sivustolta saa hyvää ajattelemisen aihetta. Tällä kertaa syvällisen pohdinnan ...