Lumo Image Blog
Blogissani pääpaino tulee olemaan kuvilla, valokuvauksella ja valokuvausalan yrittäjyydellä, mutta varmasti tulen kirjoittamaan myös monista muista itseäni mietityttävistä aiheista.
Avainsanaan kuuluu 73 blogia.
Blogissani pääpaino tulee olemaan kuvilla, valokuvauksella ja valokuvausalan yrittäjyydellä, mutta varmasti tulen kirjoittamaan myös monista muista itseäni mietityttävistä aiheista.
Microtask seuraa digitaalisen työn ja sosiaalisten pelien maailmaa.
Kahden kaveruksen pitämä yritysblogi uuden pienpanimon rakentamisesta ja muista panimoon liittyvistä asioista.
Mediayrittäjä Eero Leppäsen blogi.
Yrittäminen on tehty tarpeeksi monimutkaiseksi ilman ainaista tiedon etsintääkin. Yritämme blogin avulla esitellä vastauksia yrittäjien kohtaamiin ongelmiin ja antaa vinkkejä kaikille yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville.
Mainitsemisen arvoisia asioita muotoilun maailmasta
Avoin Yle -blogi valottaa Yleisradion toimintaa monesta eri vinkkelistä. Blogissa yleläiset keskustelevat suomalaisten kanssa ja vastaavat kysymyksiin. Tervetuloa osallistumaan avoimeen Yle-keskusteluun!
Yrittäjän elämässä on jos jonkinlaisia kuoppia ja koukkuja. Onneksi verkosta löytyy paljon tietoa miten nämä voi helpoiten välttää ongelmat. Yritys24 vihjaa parhaat yhteistyökumppanit ja helpoimmat niksit!
Tamperelaiset elokuvantekijät puurtavat Iron Skyn ja Star Wreckin parissa.
Usein ihan tavallinen päivä arkisine tapahtumineen, puuhineen ja kommelluksineen voi muodostaa tilanteita, joihin täytyy suhtautua ihan vakavasti ottaen huumorilla. Murheet jakamalla tuska vähentyy, mutta - kas kummaa - positiivisuus se jakamalla sen kuin vaan lisääntyy! Olen neljän lapsen äiti ja monialayrittäjä Pohjanmaalta,meillä on marja- ja vihannestila Vähässäkyrössä, ScanBurger PuskaJussi -grilli Kurikassa ja Kotipizza Laihialla. Marja- ja vihannestilamme kotisivut osoitteessa http://www.jarmovaltari.fi/ Kurikassa, hotelli Pitkäjussin vieressä sijaitsevan ScanBurger PuskaJussi-grillimme kotisivut osoitteessa www.puskajussi.fi . Miehen kanssa yhteistä taivalta teinivuosista lähtien, 30-vuotishääpäivämme oli juhannuksena 2011.
Zenton yritysblogi koskettelee oman kenttänsä asioita laidasta laitaan. Bloggaajat: Antti Lusila, Hanna Puro, Hanna Takala, Kirsi Tepsa
Zipipop on suomalainen sosiaalisen median toimisto. Tässä blogissa käsitellään Zipipopin elämää ja sosiaalisen median esimerkkejä.
Blogimarkkinointi-blogi kertoo kaiken oleellisen ammattimaisesta bloggaamisesta. Miten harrastusblogista saa lisätuloja? Miten parannan lukijakokemusta? Mitä on kiinnostava sisältö?
Arjen keskellä pitkän tähtäimen suunnittelu jää usein päivittäisten tulipalojen sammuttelun alle. Silti yrittäjän olisi välillä hyvä miettiä myös sitä, mihin suuntaan purtta ollaan purjehtimassa... Tässä blogissa tuodaan käytännönläheisiä strategiavinkkejä ja pitkän tähtäimen suunnittelun työkaluja kiireiselle yrittäjälle.
Miss Flower on salaperäinen neiti, joka lupaa järisyttää kukkamaailmaa.
Remade on 7 hengen tiimi joka tuottaa Remaken tiloista käsin omia uniikkeja mallistojaan. Remade by Remake blogissa tiimin jäsenet kertovat itse miten kierrätysmateriaalit saavat uuden elämän ja heidän motiiveistaan toimintansa takana.
Teippitarha blogi kertoo eri käyttöideoita kauniiden koristeteippien käyttöön samalla esitellen verkkokaupan valikoimaa. Puodin valikoimissa teipit askarteluun, skräppäykseen, paketointiin - vain mielikuvitus on rajana. Laaja valikoima japanilaisia mt masking tape teippejä!
Kurkistus nettikaupan takahuoneeseen, tarinoita ja juttuja pienyrittäjän joskus vaaleanpunaisesta ja joskus harmaasta arjesta.
Liikelahjablogi on Paergrop Liikelahjojen blogi, jossa käsitellään liike-, ja mainoslahja-alaan liittyviä juttuja, julkaistaan tuote-esittelyjä mainostekstiileistä ja promotuotteista, sekä Paergropin uutisia.