Vuosia maailmalla - blogi ulkosuomalaisen pariskunnan elämästä ja matkustelusta
Blogi ulkosuomalaisen pariskunnan elämästä Kanadassa, sekä aiemmista vuosista Saksassa. Kertomuksia myös pariskunnan matkustelusta maailmalla sekä arjesta ulkomailla.
Avainsanaan kuuluu 21 blogia.
Blogi ulkosuomalaisen pariskunnan elämästä Kanadassa, sekä aiemmista vuosista Saksassa. Kertomuksia myös pariskunnan matkustelusta maailmalla sekä arjesta ulkomailla.
Entisen aupairin elämää Helsingissä Manhattanin jälkeen, juttuja elämästä, vaatteista, elokuvista, kavereista ja syömisestä
Suomalaisen ekoilija-kasvissyojan elämää New Yorkin lähiössä talonomistajana, kissaemona ja vaimona.
New Yorkissa asuvan suomalaisen tytön tarinoita kaupungista, elämästä, muodista ja kaikesta muusta mitä nuori nainen voi vaan elämässään pohtia ja ihmetellä, kotinaan tämä miljoonakaupunki!
C-Boogey ja Pojat Pohjois-Amerikassa syksyllä 2012. Tule mukaan vuoden mittaiselle rahankeruumatkalle! Tarinoita New Yorkista, unelmista ja urheilusta. See you at Times Square!
Alternative Fingerprint kertoo tarinoita elämästä ja maailmasta New Yorkista käsin. Kirjoittaja asuu syksyn 2010 isossa omppulassa, ja runoilee blogiin kohtaamastaan kulttuurista, ja tutkii siinä sivus
Tervetuloa lukemaan blogia, jossa suunnitellaan matkaa Yhdysvaltoihin. Tarkoitus on lähteä reissuun vuoden päästä ja blogi tullaan päättämään matkapäiväkirjaan ja reissun jälkeiseen yleiseen pulinaan. Blogia kirjoittaa pariskunta.
Unelmaloma New Yorkissa http://bit.ly/o2lezW
Sosionomiopiskelijan kuulumisia Manhattanilta jossa viettää unelmiensa syksyn työharjoittelun merkeissä!
Au pairin elamaa New Yorkissa
Elamaa New Yorkin Long Islandilla. Maisemia, ravintoloita ja elamyksia.
Elämää New Yorkissa luterilaisen siirtolaispapin silmin.
Tietoa lentomatkoista ja reiteistä.Matkusta kaukomaille Euroopan isojen lentokenttien kautta. Tietoa reiteistä ympäri maailman.
Lukion jalkeen tie vie au pairiksi Lake Groveen (Long Island!), New Yorkin osavaltioon. 19-vuotiaan Julian blogi au pair-vuodesta ja sen tapahtumista. :)
Kahden New Yorkissa asuvan suomalaisen tytön seikkailuita kaupungista!
Nyt voit lukea Katzista ja elamasta Nykissa suomeksi!
My City, My Style on värikäs matka maailman ympäri, jossa matkataan itämaisista miljoonakaupungeista Euroopan laidalle. Kaupungit ovat inspiroineet suunnittelijoita omanlaisiin tulkintoihin. Joten kiinnittäkää turvavyöt ja nauttikaa matkasta vaatekaappiin!