Päivästä toiseen
Opiskelua, musiikkia ja arkista aherrusta Käpylästä.
Avainsanaan kuuluu 291 blogia.
Opiskelua, musiikkia ja arkista aherrusta Käpylästä.
Ajankohtaista tietoa työelämästä ja sen pelisäännöistä. Ylläpitäjä vaikuttaa ja toimii aktiivisesti yliopistoyhteisössä ja työmarkkinajärjestöissä. Olen toiminut Helsingin yliopistolla opintojeni ohessa tuntiopettajana 2002-2007. Lisäksi olen toiminut yliopistoyhteisön eri luottamustoimissa. Työelämän kehittämiseksi vaikutan työmarkkinajärjestöissä, nykyisin enää omassa ammattiliittossani. Olen kouluttanut itseäni neuvottelujärjestöjen luottamusmieskursseilla. Sivustoa toimittaa Jussi Salonranta.
Yliopisto yliopistolaisille on yliopistolaisten oma sivusto, jolle kootaan ajankohtaista yliopistopolitiikkaa koskevia kannanottoja. Vaikka sivuilla esiintyy monia erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia, sivuston ylläpitäjien tarkoituksena on puolustaa tiukasti tinkimätöntä tutkimuksen ja opetuksen vapautta ja yliopistojen demokraattista itsehallintoa.
Kolmeakymppiä lähestyvä pienen tytön äiti, vuoden sisään valmis lääkäri ja kohta myös uudemman kerran ulkosuomalainen. Ajatuksia elämästä, opinnoista, kaksikulttuurisista perheistä ja tulevasta kotimaasta.
Levottomat kädet, levottomat jalat, levottomin mieli - kätilön pudottaman kirjallisuudenopiskelijan käsitöitä, matkoja ja mietteitä, kaikki hipillä tai nörtillä kierteellä. Klikkaa tägilistasta omaa suosikkiharrastustasi ja istahda hetkeksi samalle oksalle! :)
23-vuotias opiskelijatyttö suurkaupungin vilskeessä :)
Helsingin yliopistossa majailevan tutkijan merkintöjä kosmologiasta, hiukkasfysiikasta ja asioista sinne päin. Tiede-lehden blogi.
Värriön luontopäiväkirjassa kuvaillaan Helsingin ylipiston Värriön tutkimusaseman ja Värriön luonnonpuiston päivittäisiä Itä-Lapin luontoon ja sen tutkimiseen liittyviä tapauksia ja tilanteita, useimmiten tilannekuvien avulla. Luontopäiväkirjaan liitetään siteeksi luontoihmisiä kiinnostavia Värriön tutkimusaseman luonnontieteellisiä tutkimustuloksia.
Blogi seuraa matkaani, jonka tavoitteena on 6kk suorittaa vähintään 50op ja päästä väylän kautta sisään yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi. Deadline on 30.04.2011. EDIT 03.05.2011: Tavoite saavutettu ja arki tutkinto-opiskelijana alkaa syksyllä. Haaveista tulee aina totta, jos on valmis panostamaan niihin. Uusi tavoite on saada toiset 31op (81op)kasaan heinäkuun loppuun 31.07.2011 mennessä ja jättää 15op syksylle, koska ne ovat ryhmätöitä ja ryhmät jaetaan vasta marraskuussa. Tutkinto-opiskelijana on syksyllä ja ensi keväänä tavoitteena suorittaa jäljellä olevat 13 kirjatenttiä pois alta, jotta pääsee tekemään kandin työtä. Tavoitteena on siis valmistua kandiksi viimeistään syksyllä 2012. Näin ollen valmistuisin HTK:si kahdessa vuodessa eli vuoden etuajassa.
Yeah, friends are like potatoes - if you eat them they'll die. Reilu parikymppisen tyttölapsen itkua läskistä, miehistä, hiilihydraateista, nukahtamislääkkeistä ja siitä, kun leffassa naurattaa aina väärissä kohdissa. Sitä kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla pyytää.
20-vuotiaan Lontoossa asuvan kriminologian opiskelijan elämää, welcome aboard!
Kirjoittaja on sosiaalipolitiikkaa työkseen tekevä kirjallisuudenopiskelija, jonka sisäinen runotyttö on välillä hukassa ja koti kriittisyyden ja lentämisen leikkauspisteessä.
Punkkutahroja porvariston pöytäliinoilla. Sitoutumaton vasemmisto - puoluepoliittisesti sitoutumatonta aktivismia yliopistolla ja maailmassa.
21-vuotias suomalainen lähti matkustamaan Ausseihin lukion jälkeen ja päätti sitten palata takaisin tällä kertaa yliopiston merkeissä. Opiskelee Asian studies & Communication ja Korean kieltä. Enimmäkseen hengailee etelä-korealaisen poikakaverinsa, suomalais-australiaisen tytön ja aussikurssikavereiden kanssa. Blogi taitaa nykyään olla enemmän sellainen avautumis-outlet kaikkeen elämään liittyvässä, Aasia-pakkomielteistä koulutehtäviin.
Gradun sekä muiden opinnäytteiden kirjoittamista käsittelevä blogi. Neuvoja ja rohkaisua jokaiselle opinnäytteen kanssa painivalle.
Tietoa ja inspiraatiota kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille.
Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten kielten (saamen, viron ym.) ja yleisen kielitieteen opiskelija Helsingin yliopistossa. Kirjoittaa opiskelusta, kielistä, omista tekemisistään ja kasvisruoasta.
Laadukkaat linkit ja vinkit netin ihmeelliseen maailmaan
TATUSOTU-blogin takahuone.