dry my tears
Nuori nainen. Helvetin porteilla. Taistelua omaa itseään vastaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa.
Avainsanaan kuuluu 13 blogia.
Nuori nainen. Helvetin porteilla. Taistelua omaa itseään vastaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa.
Ottoja päivän tapahtumista. Yleensä v-mäistä. Koitan silti kertoa asioista pieni pilke silmäkulmassan, jotta te lukijat että itse masentuisi
Keski-ikäisen naisen, joka on luopunut toiveesta saada olla toiselle tärkeintä maailmassa, pohdintaa eletystä ja elämättömästä elämästään.
Plikka, paku ja pakki. Blogissa kirjoitan seikkailusta, jonka pääaineet on jo kasassa; paku on hankittu, valmistun kengittäjäksi 21.4.2011 ja mitä muuta tähän enää tarvitaankaan? Kodissani on neljä pyörää ja moottori, ruudullinen katto ja kaikkea tarpeellista alasimesta telttaan mukaan pakattuna. Miten pärjää 18-vuotias tyttö kesä-Suomessa?
Ja rakkaus on koira helvetistä.
elämä-kuolema-aika-arki-ihminen-avaruus-ikuisuus Vastausta etsimässä.
Reissussa. Ei kovin aktiivisesti eikä kaukana, mutta toisinaan. Myös Ruotsi on ulkomaa!
Kuvaus elämäntien kulkemisesta ja mitä se tuo mieleen ja eteen...Mitä elon reppuun kerätään ja mitä jää...
Yhden yksin vietetyn joulun kuvaus. Toivottavasti joulusta ei tule yksinäistä.
Me jotka demitämme oikein mielellämme ja taistelemme kalliomursuja vastaan päätimmme perustaa blogin ja tässä se nyt on.