Masentunut Ameeba
Ameeba matkaa maailman halki. Useimmiten väsyttää, keljuttaa ja on muutenkin halju olo. Joskus sentään aurinkokin paistaa risukasaan (sytyttämättä sitä tuleen).
Avainsanaan kuuluu 114 blogia.
Ameeba matkaa maailman halki. Useimmiten väsyttää, keljuttaa ja on muutenkin halju olo. Joskus sentään aurinkokin paistaa risukasaan (sytyttämättä sitä tuleen).
Hoplà! viimaa vintiltä – todellisuusvakoilua vailla tarkempaa tolkkua – rationkuuntelua kanavien välistä – pöljien juttujen linnake, jossa tartutaan ihan vääriin asioihin, väännellään itsestäänselviä totuuxia, puhutaan asioista onnettomalla ajoituksella ja onnutaan logiikassa niin että sattuu – maagista errealismia
Digivirta uutisoi ja analysoi digitaalisen median ja markkinoinnin tapahtumia sekä niiden vaikutuksia ns. perinteisiin medioihin.
Ajatuksia webistä, julkaisujärjestelmistä ja Open Sourcesta, sekä silloin tällöin matkailukertomuksia moottoripyöräilyn ja ilmailun saralta.
Exoven blogissa on keskustellaan Web 2.0:aan ja yhteisöllisiin palveluihin liittyvistä asioista, unohtamatta kuitenkaan digitaalista mediaa ja sen erilaisia murroskohtia.
Decode-ryhmän löytöjä, ideoita ja ajatuksia erinäisistä aiheista: arvonluonti, innovaatiot, tuotekehitys, käyttäjät, muotoilu...
Ajatuksia ulkoasun takaa löytyvästä maailmasta.
Miten perustetaan Yritys 2.0? Uuden ajan yrittämiseen erikoistunut blogi tarkastelee ilmiöitä ja hyviä käytäntöjä.
Napakasti yhteiskunnasta, musiikilla ja videoilla höystäen.
Käsittelen blogissani e-oppimiseen, käytettävyyteen, verkkopalveluihin ja tietoyhteiskuntaan liittyviä aihepiirejä.
Rahinaa.biz-blogi jossa käsitellään niin elämää, tunteita, kuin myös websuunnittelua. Sivustoon on myös päässyt portfolio, jossa on esillä websuunnittelun saralta tuotoksia.
Kirjoituksia webistä, käytettävyydestä, käyttöliittymistä, uudesta mediasta, ja Danielin elämästä.
Hakukoneet: optimointi, mainonta ja mittaus. Blogikirjoituksia aiheista hakukoneoptimointi, hakusanamainonta, kävijämittaus ja konversio-optimointi.
Julkaisemme kevään 2008 aikana online-kirjan hakukoneoptimoinnista. Kirjan avulla kuka tahansa hakukoneoptimoinnista kiinnostunut henkilö voi parantaa verkkopalvelujen löydettävyyttä hakukoneissa. Kirjassa käsitellään ensin hakutuloksiin vaikuttavia tekijöitä yleisesti sekä hakukoneiden toimintalogiikkaa. Perusteiden jälkeen julkaisemme tapoja kokonaisvaltaiseen hakukoneoptimointiin, sekä annamme vihjeitä siitä miten kirjan ohjeistusta kannattaa hyödyntää itse optimointiprosessissa.
IFPR Blog seuraa viestintää, mediaa, markkinointia ja kaikkea 2.0:aa.
Blogissa käsitellään mobiilipalveluihin, operaattoreihin ja sovelluskehitykseen liittyviä asioita.
Web-maailman pohdintaa käyttäjän näkökulmasta.
The cup of tea of Mervi Eskelinen, a geek. Anything about social media, virtual worlds, web design, cats, tea, tv, movies, books, photographing and getting a haircut. The blog is in English. Blogi on englanninkielinen.
I'm interested in how people and brands meet online. And how people meet online. This blog is about my observations in the context of style, design and fashion.