matkaantaas
Kertomus 35-vuotiaan naisen vuorotteluvapaasta vuonna 2012.
Avainsanaan kuuluu 7 blogia.
Kertomus 35-vuotiaan naisen vuorotteluvapaasta vuonna 2012.
Kun vapaus alkaa vuorotteluvapaalla, alkavat ajatukset kummuta pintaan jostakin mielensyövereistä. Kun ei ole tarkoitus tehdä mitään, voiko ihminen olla vain ihminen yhteiskunnassa, jossa kaikilla on kiire elää ja lopulta kuitenkin olemme niin yksin.
vuorotteluvapaalla olevan reissaajan matkakertomuksia
Vuosi maailmalla; ensin puoli vuotta Fulbright-ohjelmassa Nashvillessä, jonka jälkeen matka jatkuu Aasiassa. Syöpä iski juuri ennen matkalle lähtöä, mutta siitä taidettiin toistaiseksi selvitä...Rouva M keskittyy ruokaan ja ruumiinkulttuuriin.