4Seasons in southern Finland
Blogissa seurataan valokuvin vuodenaikojen vaihtelua eteläisen Suomen luonnossa ja ympäristössä useamman kuvaajan voimin.
Avainsanaan kuuluu 34 blogia.
Blogissa seurataan valokuvin vuodenaikojen vaihtelua eteläisen Suomen luonnossa ja ympäristössä useamman kuvaajan voimin.
Olen 54 v heikko ja herkkä, mutta rohkea nainen. Blogissani ravistelen luurangot ulos kaapista ja tarvittaessa nostan virtahevot pöydälle. Osaan toteuttaa kaikkia näitä tunneskaaloja; angstia, sääliä, yksinäisyyttä, saituutta, mustasukkaisuutta ja traumoja. Olen perehtynyt myös parisuhteellisuusteoriaan. Tule vaihtariksi uuteen blogiini.
Rakennan raudasta, kivestä, puusta, kaikenlaista ja tallaan muutakin kuin oman kylän raittia
Kehityksellinen valokuvablogi, joka toivottavasti pakottaa minut oppimaan jotain valokuvauksesta. Ja ikuistamaan minua koskettavia asioita. Tuskin kuvaa päivässä, mutta silloin tällöin kuitenkin. Saman immeisen kirjallisia aatoksia ja muuta sälää on blogissa annamannaa ja sekametelisoppaa.
Kirjoitan hiljaista blogia, vaikenemisesta ja etsimisestä, hädästä ja ilosta.
Heitetäämpä kulhon pohjalle mm. suolaa, kuolaa, karvoja, sisustamista, shoppailua hermonpalasia, valokuvia - siitä koostuu perusarki ;)
Valokuvaaja Juha Kalaojan kuvablogi. Kuulumisia kuvausmatkoilta ja näkymiä kotikaupungista Oulusta.
Päiväkirja juoksuharrastuksestani; ajatuksia matkan varrelta, mm. havaintoja luonnosta ja säiden vaihtelusta.
Kuvablogi
Tallennettuja hetkiä arkisin kuvin.
Lintu Sinisen punaiset kuvat
Kommuunielämää
Luontoystävän blogi. Vuodenaikojen vaihteluita. Asumuksia ja arkkitehtuuria. Auringonlaskuja.
Erilaisia tapahtumia eri vuodenaikoina
Kädentaitoihin ja taiteiluun liittyviä harrastuksia ja tekemisiä.
CHECK IT! ;)
Tamperelaisen perheen kissaelämää ja kädentaitoja. Vähän tekstiä ja paljon kuvia.