Amuhetki
Amuhetki ullan allis. Tai jotain. Amu Urhosen poliittinen päiväkirja. Sometimes in English, too.
Avainsanaan kuuluu 33 blogia.
Amuhetki ullan allis. Tai jotain. Amu Urhosen poliittinen päiväkirja. Sometimes in English, too.
Huolta, haaveita ja häivähdyksiä elämästä. Myös ihanteita, maailmaparannusta ja muuta arvelluttavaa.
Pohdintaa ja kyseenalaisia päätelmiä maailman tilasta.
Maailman menoa porvoolaisen 29-vuotiaan punavihreän miehen silmin.
Blogissani valitan Vanhasesta, ja toivon lisää suoraa demokratiaa. Tarkoitukseni on myös valittaa Greenpeacesta, mutta tämä on toistaiseksi työn alla. Kuulun Vihreään Liittoon, mutta olen sitkeästi ydinvoiman kannalla. Työskentelen Estimellä ja yritän kovasti päästä opiskelemaan ympäristöekonomiaa, metsäekonomiaa tai ihan perinteistä ekonomiaa.
Linkkejä, ajatuksia, politiikkaa "Söin tänään leipää ja join kaksi lasia vettä"
Asioiden julkista tajuamista. Kirjoitan Vihreistä, järjestötoiminnasta, yhteiskunnasta, ylioppilaskunnasta, arjestani ja muista kummallisista asioista. Då och då skriver jag också på svenska.
Hieman vihreää politiikkaa sekä ympäröivän maailman yleistä ihmettelyä. Kirjoittaja on helsinkiläinen vihreä, kansanedustajan avustaja ja yhteiskuntatieteiden opiskelija.
Politiikkaa ja elämää. Kirjoittaja on sosiologian opikelija, aktivisti, feministi, prekaari ja kermapersehippi. Sisältää epämääräisiä pohdintoja, fiilistelyä, kummallisia kommelluksia ja arkista puuhastelua.
Olen Janne Länsipuro, Vihreiden varapuheenjohtaja, luomuviljelijä ja kokki itäiseltä Uudeltamaalta. Olen ehdolla kevään 2007 eduskuntavaaleissa. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan kampanjablogiani!
Opiskelua, työtä ja perheälämää yhdistelevä äiti nauttii muutaman kiireisen vuoden jälkeen äitiyslomasta, kertoilee arjen ilmiöistä, tutkii kotiaan, sekä tutustuu puutarhojen ihmeelliseen maailmaan.
Tamperelaisen kunnallispoliitikon, rock-poliisin, kansalaisaktivistin ja poliittishenkisen avustajan blogi. Mielenvirtaa ja mielipiteitä megakoneen syövereistä. Kestoaiheina politiikka, tietoyhteiskunta ja kansalaisvaikuttaminen. Silloin tällöin myös popkulttuurin ilmiöitä ja elämää.
Se, mitä kirjoitan, riippuu päivästä, jolloin kirjoitan. Mutta politiikkaahan ei pääse pakoon niin kauan kuin käytetään sanoja.
Tänään nuori ja vihreä hämeenlinnlainen ajattelee näin. Politiikkaa ja hämmentynyttä pohdintaa, mutta melkein mitä tahansa.
Tupun tajunnanvirta typistettynä ruudullenne.
Entisen kommuunin kertomuksia mistä lie.
Ilmastonmuutoksen torjuntaa ja geologiaa. Ympäristönsuojelua ja maailmanparannusta. Peten omia fiiliksiä milloin mistäkin.
Ainesosat: 70% haircut, 30% politiikka.
Angstisen lepakon ihmissuhdeongelmia ja vähän koira/eläinasiaakin.
Hieman politiikkaa, jotain muuta maailman menon ihmettelyä, wiki-juttuja ja vähän henkilökohtaista. Sisällöstä vastaa Samuli Lintula.